Insuliiniresistenssi tarkoittaa tilaa, jossa veren glukoosi insuliinin vaikutuksesta ei siirry soluihin yhtä liukkaasti kuin normaalisti. Insuliinissa ei ole mitään vikaa, samoin sen erittyminen haimasta on aluksi normaalia, mutta kudosten solut reagoivat sen vaikutukselle aiempaa heikommin.

Insuliiniresistenssin aiheuttaa vyötärölihavuus ja vähäinen liikunta. Tässä yksi tärkeä tekijä on vatsaontelon rasvasolujen väliin kertyvät veren tulehdussolut, joiden erittämät ns. sytokiinit häiritsevät maksan toimintaa. Resistenssissä todetaan monenlaisia aineenvaihdunnan entsyymien ja säätelymolekyylien häiriöitä. Siksi resistenssiin liittyy myös veren rasvojen häiriö, verenpaine tuppaa kohoamaan, veren kihtiarvot nousevat ym. Syntyy ns. metabolinen oireyhtymä.

Olemme kaikki yksilöinä erilaisia, siksi resistenssi ei synny kaikille ylipainoisilla. Tarvitaan perinnöllinen alttius, joka valitettavasti on hyvin yleinen, ainakin kolmasosalla suomalaisista.

Kun glukoosin siirtyminen soluihin resistenssissä hidastuu, haima joutuu lisäämään insuliinin tuotantoa saadakseen aineenvaihdunnan toimimaan. Vuosien mittaan haiman saarekesolut väsyvät eivätkä kykene enää tuottamaan riittävää ylimäärää insuliinia. Verensokeri nousee ja syntyy tyypin 2 diabetes.

Insuliiniresistenssi vähenee tehokkaasti laihduttamalla ja liikuntaa lisäämällä. Jos muutokset ovat riittävät, resistenssi voi hävitä kokonaan.

Metforemin (metformiini) vaikutus kohdistuu suoraan insuliiniresistenssiin, lääke vähentää resistenssiä maksan ja lihasten soluissa. Valitettavasti vaikutus ei ole kovin tehokas, siksi metformiinin ohella usein joudutaan käyttämään muita lääkkeitä. Trajenta (linagliptiini) on lääke, joka tehostaa insuliinin erittymistä haimasta.

Selvää tietysti on, että tupakoinnin lopettamisen terveyshyödyt haukkaavat moninkertaisesti
pienen keskimäärin 3-5 kg:n (?) painonnousun. Ja elämäkin on mukavampaa kun haistaa ja maistaa ympäristön.

Vastaani ei ole tullut tutkimuksia, joiden mukaan 1 – 2 ateriaa päivässä syövillä perusaineenvaihdunnan energiankukutus laskisi, verratuna siihen, että syödään sama energiamäärä useammalla aterialla. Mutta näin harvoin syömnen voi johtaa liialliseen kaloreiden saantiin, muista syistä, sillä voimakkaat näläntunteet saattavat johtaa ahmimiseen.

Löysin pari tutkimusta, joissa käsitellään tupakoinnin vaikutusta perusaineenvaihdunnan energiankukutukseen. Kummankin johtopäätös on, ettei tupakointi merkittävästi lisää sitä. Tutkimus 1 Tutkimus 2

Tässä insuliini-jutussa kerrotut aineenvaihdunnan ilmiöt tapahtuvat samalla tavalla treenatussa elimistössä kuin treenaamattomassa. Energiatasapainon kannalta voi olla eroa. Jos harjoittelun aikana lihasmassa kasvaa, osa ravinnosta saadusta energiasta käytetään lihasten rakentamiseen.

Reaktiivinen hypoglykemia eli aterian jälkeinen matala verensokeri on insuliinin aikaansaama. Jos aterialla on runsaasti nopeita hiilihydraatteja, insuliinin eritys saattaa aktivoitua tavallista terävämmin. Silloin se vie sokeria soluihin tavallista enemmän, jolloin verensokerin taso voi väliaikaisesti laskea alle normaalin. Oireena on heikotusta, hikoilua ja nälän tunnetta, jotka väistyvät nopeasti hiilihydraatteja nauttimalla. Tässäkään ilmiössä insuliinissa ei siis ole mitään vikaa, vaan edeltävän aterian koostumuksessa. Reaktiivisesta hypoglykemiasta pääsee eroon, kun välttää nopeita hiilareita (sokeripitoiset ruoat ja juomat, vaaleat viljat).

Kysyisn aihetta ehkä hieman sivuavasta asiasta:

Vaikuttaako harjoittelutausta näihin energiaineenvaihdunnan säätelyihin? ( itsellä vaimahrjoittelutaustaa)

Liittykö näihin ”reaktiivinen hypoglykemia” käsite mitenkään? Onko edes todellinen /todettavissa oleva tila?

Jos syö vaikkapa 2500 kilokaloria päivässä kahdella tai viidellä aterialla, energiatasapainon kannalta lopputulos on sama. Elimistön kapasiteetti riittää käsittelemään hyvin isompia määriä ravintoa. Koska glykogeenivarastot täyttyvät melko nopeasti, kahden ison aterian jälkeen joudutaan rasvaa siirtämään väliaikaisesti tavallista enemmän rasvakudokseen. Mutta se tulee sieltä myös tehokkaammin käyttöön, koska aterioiden välit ovat pitempiä, ja niiden aikana rasvahappoja poltetaan enemmän.

Näin siis, kun tarkastellaan pelkästään elimistön energiatasapainoa fysiologian kanalta. Käytännön elämässä ateriatiheydellä voi olla paljonkin merkitystä, koska se vaikuttaa ruokahalun säätelyyn ja nälän tunteisiin. Jos ylipainoinen haluaa vähentää kaloreita jättämällä lounaan väliin, usein seurauksena on ahmimistaipumusta illan suussa. Silloin kalorimäärä voi tulla paljon suuremmaksi kuin säännöllisellä ruokarytmillä.