Taidamme tosiaan käsittää sanan taito eri tavoin.

Seiväshyppyesimerkillä yritin havainnollistaa sitä, että tieto tai ymmärrys ei aina riitä siihen, että onnistuu toteuttamaan jotain käytännössä. En oikeastaan tarkoittanut ottaa kantaa siihen olivatko kirjoituksessasi mainitut syömisen taidot jotain mitä tulisi tavoitella tai opettaa, vaan ennemminkin tuoda esille, että monella ylipainoisella voi olla paljon tietoa esimerkiksi ruokien energiasisällöistä, mutta ei kykyä (taitoa) ottaa tietoa käyttöön. Toisaalta minusta myös se, että ottaa lautasmallin käyttöön lasketaan taidoksi – mutta tästä en tietenkään halua ruveta tämän enempää jankkaamaan.

Huomaan, että esimerkkini kehon kuuntelusta oli huono. Mukavaa, että linkitit aikaisempaan kirjoitukseesi. Luulen silti, että on olemassa syömisen taitoja, joita kannattaa opetalla. Esimerkiksi Suomen mielenterveysseura kirjoittaa sivuillaan siitä, miten syömisen hallintaa voi harjoitella. https://mieli.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/ravinto/kohti-kohtuutta-sy%C3%B6misess%C3%A4 . Lastentalo.fi-sivusto antaa neuvoja syömisen taidoista, joista uskon olevan apua monelle lapsiperheelle https://www.terveyskyla.fi/lastentalo/tietoa-lasten-sairauksista/lasten-painonhallinta/hyv%C3%A4n-sy%C3%B6misen-taitoja-voi-opetella.

Lopuksi haluan korostaa, että arvostan todella paljon työtäsi, jota teet tiedon levittämisen kanssa. Olen lukenut kirjoituksiasi ja yhden kirjoistasi, ja niistä on ollut minulle suurta apua. Ilman tietoa ei nykyisessä ruokaympäristössä pärjää, vaikka kuinka kuuntelisi kehoaan.

Kiitos pohdinnastasi. Meillä taitaa olla erilainen käsitys siitä, mitä taidolla tarkoitetaan.
En oikein ymmärtänyt seiväshypyn korostamista tässä yhteydessä. Kirjallisuuden avulla voit varmasti saavuttaa ymmärryksen siitä, miten seiväshyppy onnistuu, mutta se ei riitä taidon hankkimiseen.

Sen sijaan lukemalla voi hankkia terveellisestä syömisestä ymmärrystä ja tietoa, joiden soveltamisessa ei tarvita erityistä taitoa.

Auton ajoa ja monia muita taitoja ei voida verrata syömiseen. Auto toimii aina samalla tavalla, ja liikennemerkit ovat kaikkialla samanlaisia. Ajamisen taidon jokainen voi oppia autokoulussa. Syöminen on paljon monimutkaisempi juttu, ja se vaihtelee päivästä toiseen.

Yritin löytää tutkimuksia siitä, mitä tuloksia voidaan saavuttaa ohjaamalla ylipainoisia noudattamaan kirjoituksessani mainitsemiani syömisen taidon elementtejä. En löytänyt yhtään kunnolla tehtyä tutkimusta, jossa sitä olisi verrattu tavanomaiseen laihdutusohjaukseen. Emme siis tiedä, missä määrin ohjaaminen syömisen taitoon kykenee auttamaan ylipainoisia.

Mainitsemastasi kehon kuuntelusta olen kirjoittanut täällä: https://www.perttimustajoki.fi/kuunnellaan-omaa-kehoa-mita-se-osaa-kertoa-kaloreista/.

Tuot esille myös häiriintyneen syömisen. Kliinisesti merkittäviä syömishäiriöitä on noin 5 %:lla suomalaisista. Niissä ei luonnollisesti pelkällä tiedolla pärjätä, mutta ei myöskään syömisen taidon kurssilla. Kyseessä on psykiatrinen mielen sairaus, jossa tarvitaan psykologin tai psykiatrin apua.

Minussa sana taito herättää täysin päinvastaisia tunteita: taito on jotain, mitä voi opetella. Se on lohdullista: ei hätää, vaikka en vielä pärjää tai osaa – tämä on jotain mitä voin opetella. Asioissa, missä tarvitaan taitoa, on käsittääkseni hyvin harvoin, jos koskaan, mitään absoluuttista rajaa (nyt osaan tämän) , vaan kyse on liukumasta. Moni osaa esimerkiksi englantia riittävästi pärjätäkseen työssään, mutta on kaukana taidosta, jota tarvitaan kaunokirjallisuuden tai runouden kääntämiseen. Syömisen taidoissa riittävä taitotaso voisi tarkoittaa sitä, että pärjää omassa ympäristössään mukavasti pysyen normaalipainoisena. Kaikista ei missään nimessä tarvitse tulla ruuan harrastajia, saati ammattikokkeja- tai vaikka kahvinmaistajia (https://www.paulig.fi/kahvijutut/miten-tullaan-kahvimaistajaksi).

Moni taito automatisoituu, kun on riittävän taitava. Kokeneemman ei autoa ajaessa tarvitse erikseen miettiä kytkimen painamista ja vaihteen vaihtamista, vaikka vasta-alkaja näin tekeekin. Taitava suunnistaja juoksee metsässä hankalassa maastossa samalla karttaa lukien. Voisi tuntua älyttömältä käskeä häntä pysähtymään tarkistamaan kompassin avulla onko kartta oikein päin. Satunnaisesti kuntorasteilla käyvälle kuntoilijalle tämä voi olla hyvä ihan hyvä neuvo, ja lisäksi tottumattomampi metsässä kulkija voi joutua hidastamaan vauhtia, ettei kompastu. Samalla tavalla varmasti kylläisyyden hyvin hahmottavalla ajatus siitä, että syödessä pitäisi pysähtyä miettimään omaa kylläisyyttään tuntuu absurdilta. Sille, joka on kadottanut tämän taidon, voi pysähtymisestä ja oman kehon signaalien kuuntelemisen opettelusta olla suurta hyötyä. Lisäksi myös maailmanmestarisuunnistaja voi joskus pudota kartalta; tietoisuus syömisen taidoista voi olla hyödyksi esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa.

Tieto ei aina takaa taitoa. En ole koskaan koettanut seiväshyppyä, mutta olen nähnyt monet kerrat televisiossa, miten yksittäinen suoritus tapahtuu. Asiaan lisää perehtymällä esimerkiksi kirjallisuuden avulla voisin varmasti saavuttaa hyvän ymmärryksen siitä, miten seiväshyppy onnistuu. En silti millään usko, että voisin oppia tämän taidon edes alkeellisimmilla tasolla harjoittelematta. Uskon – tuntematta tilastoja tai asiaan liittyvää tutkimusta – että moni ylipainoinen kamppailee jossain määrin häiriytyneen syömiskäyttäytymisen kanssa. Silloin ei tieto lautasmallista tai ruokien energiatiheydestä auta käyttäytymisen muuttamiseen, tarvitaan myös taitoa. Esimerkiksi taitoa kuunnella kehonsa viestejä ja kykyä lopettaa syöminen, kun on kylläinen. Taidon hankkimisessa moni tarvitsee opettajaa: urheilussa valmentajaa, syömiseen liittyen ehkä (ravitsemus)terapeuttia.

Rohkenen laittaa tähän ajatuksia ja kokemuksia omasta painonhallinnastani.
Olen täyttänyt 75 vuotta ja harrastanut em. lajia viimeiset neljä vuotta. Kun 15.6.2017 aloitin, psykologin tukemana, syömishäiriöni (Ahmintahäiriö BED) omahoito-ohjelman niin silloin mietin tapaa jolla voisin onnistua. Painoin silloin 132 kg ja minulla oli II-tyypin tablettihoitoinen diabetes sekä diagnosoitu verenpainetauti johon oli vahva lääkitys. Vuosien varrella oli painoni käynyt lukemassa 187 kg eikä mikään monista kokeilluista laihdutusyrityksistä ollut johtaneet pysyvään laihtumiseen. Silloin päätin että minun on opittava sellaiset elintavat joilla pystyn itse hallitsemaan painoani ja joita pystyn toteuttamaan tarvittaessa koko loppuelämäni ajan. Olin aiemmin oppinut sellaisen oppimistavan joka sopii niille, jotka eivät halua tulla opetetuksi, mutta haluavat oppia. Kutsun sitä ”minä itte” malliksi. Sellaista aloin suunnittelemaan ja päätin rakentaa painonhallinastani harrastuksen. Nyt opin aina jotain uutta painonhallinnasta eikä mikään, ainakaan tällä hetkelle tunnu, siinä raskaalta tai vaikealta. On todella mielenkiintoista säätää seurantoja ja tutkia tehtyjen muutosten vaikutusta pidemmällä tähtäimellä. Painonhallintaani kuuluu säännölliset yli 5 kilometrin kävelylenkit, päivittäinen punnitseminen ja painonseuranta, saadun energian ja ravintotekijöiden saannin seuranta sekä lautasmalli. Olen luonut omia seurantasovelluksia taulukkolaskennalla. Ruokapäiväkirjana käytän THL:n ruokapäiväkirjasovellusta. Kävelylenkkeihin liittyvän datan tuottaa Garmin Forerunner 235 juoksukello ja Garmin Connect-ohjelman tilastointisovellus. Ruoka-ajat ovat vakiintuneet niin että syön päivittäin 3 lämmintä ateriaa, 2 välipalaa ja illallisena kaakaon ja jotain pientä. Tämä onkin ainoa noista em. viidestä pilarista joka sopii minuun. Harrastukseni tuloksiksi voisi kirjata, laihtumisen lisäksi, ahmintahäiriöstä parantumisen, diabeteslääkkeistä luopumisen ja verenpainelääkkeiden erittäin merkittävän vähentämisen. Nyt, neljän vuoden ja neljänkymmenen poistuneen kilon jälkeen, toivon että pääsen tämän vuoden aikana aloittamaan seuraavan jakson jossa paino pysyy 87-90 kilon tavoitealueella

Lopuksi sanoisin että painonhallinta on mielenkiintoinen ja erittäin palkitseva harrastus.