Terveellinen syöminen ei ole taitolaji

Huolestun aina, kun näen ”syömisen taito” -otsikoita (1,2). Minun maailmassani taito on jotakin, jota pitää sitkeästi opetella ja harjoitella. Siitä huolimatta lopputuloksesta ole varmuutta.

Lukuisista yrityksistä huolimatta en ole oppinut laulamisen taitoa, Koulussa en oppinut saksan, ruotsin enkä latinan kielen taitoa, ja myöhempien yrittämisten jälkeen englannin taito jäi ikävällä tavalla vajaaksi.

Joitakin taitoja opin sitkeällä harjoittelulla. Lapsena opin kävelemisen taidon, mutta sen hankkiminen edellytti jokapäiväistä harjoittelua kuukausien ajan. Myöhemmin hankin pyörällä ajamisen taidon ja saavutin seiväshypyssä sellaisen taitotason, että osallistuin urheilukilpailuihin.

Taito on minulle vaativa sana. Jos olisin ylipainoinen, vaatimus syömisen taidon hankkimisesta helposti lannistaisi minut.

Syömisen taito

Syömisen taito on viime vuosina noussut esiin terveellisen syömisen keinona. Siinä ei oteta kantaa, mitä pitäisi syödä ja mitä ei, vaan oleellista on miten syö.

Syömisen taitoa voidaan arvioida kyselyllä, jossa 16 kysymyksen kohdalla valitaan toteutuuko se aina, usein, joskus, harvoin tai ei koskaan. Vastausten perusteella voidaan arvioida, miten toteutuvat:

  • säännöllinen ateriarytmi,
  • syömiseen keskittyminen,
  • monipuolisesti syöminen,
  • syömisestä nauttiminen,
  • kyky lopettaa kun on kylläinen

Näistä syömisen taidon viidestä pilarista minun kohdallani toteutuu yksi.

En keskity syömiseen, ateriani ovat tavallisesti yksinkertaisia ja yksitoikkoisia enkä erityisemmin nautiskele jokaisesta suupalasta. Syön kylläkin nälkään aamupalan, kaksi ateriaa ja pari välipalaa, mutta en säännöllisin väliajoin.

Mutta lopetan kun nälkä on väistynyt. Tämä terveellisen syömisen ”taito” on riittänyt pitämään syödyt kalorit kohtuudessa. Sana on lainausmerkeissä, koska en koe erityiseksi taidoksi sitä, että lopettaa kylläisyyden ilmaantuessa.

Yksi tärkeä tieto voi riittää

Minun kokemukseni mukaan terveellisessä syömisessä tarvitaan enemmän tietoa kuin taitoa. En kuitenkaan halua kutsua painonhallintaa ”tietolajiksi”, koska siinä voidaan pärjätä yksikertaisilla tiedonmurusilla.

Menneinä vuosina pidin luentoja painonhallinnasta suurelle yleisölle. Esityksen jälkeen kuulijat usein tulivat keskustelemaan aiheesta. Näiden joukosta mieleeni on jäänyt erityisesti kaksi miestä, jotka halusivat kertoa onnistuneesta laihtumisestaan.

Toinen kertoi laihtuneensa kymmenen kiloa pelkästään siirtymällä lautasmalliin. Siis ensin täytetään toinen puolikas kasviksilla, jonka jälkeen muu ruoka toiseen puoliskoon. Lautasmallia käyttämällä aterian energiamäärä vähenee helposti 200 kilokaloria. Päivän kahdesta ateriasta tulee 400 kilokaloria vähemmän, mikä joka päivä toistuessaan voi todellakin vähentää painoa kymmenen kiloa.

Toinen mies kertoi jostain lukeneensa, että isoista annoksista syödään huomaamatta enemmän. Hän ryhtyi vähentämään syömistensä annoskokoja. En muista paljonko hän sillä laihtui, mutta joka tapauksessa niin reilusti, että halusi tulla kertomaan siitä.

En parhaallakaan tahdolla voi kutsua lautasmalliin siirtymistä tai isojen annosten välttämisiä taidoksi. Kaksi hyödyllistä tiedonjyvää, joita jokainen voi ryhtyä toteuttamaan ilman sen kummempaa harjoittelua tai opettelua.

Ilman erityisiä taitoja on mahdollista myös ymmärtää, että makeisista, kekseistä, sipseistä ja muista suolaisista naposteltavista tulee paljon kaloreita. Taitoa ei myöskään erityisemmin vaadi sokeripitoisten juomien vaihtaminen kalorittomiin.

Vajavaisen syömistaitoni kanssa olen pysynyt terveessä painossa ehkä siksi, että tiedän yhtä ja toista ruokien energiatiheyksistä ja houkutusten välttämisen keinoista.

Pidän hampurilaisravintoloiden tuotteista ja pitsoista, mutta onneksi en himoon asti. Olisin pulassa, jos näitä energiatiheitä tuotteita olisi usein ruokalistallani. Siinä vaiheessa kun mahani ilmoittaisi olevansa kylläinen, jokaista hamppari- tai pitsa-ateriaa kohden elimistööni olisi siirtynyt ainakin 300 kilokaloria enemmän kuin syömistäni suomalaisista perusruuista.

Onnistuneiden laihduttajien ratkaisuja

Syömisen taitoa voi lähestyä myös onnistuneiden laihduttajien kokemusten kautta. Suomessa on koottu tietoja henkilöistä, jotka ovat laihduttaneet vähintään 10 kiloa  ja onnistuneet pysymään alemmassa painossa ainakin kaksi vuotta. Enemmän kuin puolet heistä olivat:

  • lisänneet vihannesten syömistä
  • vähentäneet makeiden leivonnaisten käyttöä
  • vähentäneet makeisten käyttöä
  • siirtyneet lautasmalliin
  • vähentäneet aterioiden kokoa.
  • vähentäneet sokerijuomia.

Konkreettisia ja järkeviä syömisen muutoksia, jotka vähentävät kaloreiden saantia. Samalla ruokavalio on muutenkin muuttunut terveellisemmäksi. Mutta mitään mainituista en nimittäisi erityiseksi taidoksi.

Suurin osa onnistuneista laihduttajista punnitsi itsensä vähintään kerran viikossa. Hyvin järkevää, sillä tutkimusten mukaan säännöllinen painon seuranta auttaa pysyvään tulokseen. Mutta ei vaa´alle astumiseenkaan tarvita taitoa.

Lopuksi

En suinkaan halua vastustaa edellä mainittuja syömisen taidon pilareita. Monen kohdalla varmasti hyödyllisiä asioita terveellisen syömisen tavoittelussa.

Huolestun ”syöminen on taitolaji” -viesteistä siksi, että pelkään valtaosan suomalaisista kokevan ne liian vaativiksi.

Omalla kohdallani ihmettelen, kuinka voisin oppia jokaisella aterialla keskittymään syömiseen? Miten onnistuisin aamupalalla vieroittamaan itseni lehden lukemisesta? Merkitseekö syömiseen keskittyminen sitä, että pitäisi ruokapöydässä vähentää perheen ja ystävien kanssa seurustelua ja kiinnittää päähuomio ruuan liikenteeseen lautaselta suuhun?

Minusta tuntuu hyvältä – siis nautin – kun syödessä nälkä hiljalleen katoaa. Miksi minun  pitäisi ryhtyä opettelemaan muita syömisestä nauttimisen tapoja?

Syömisen taito on englanniksi eating competence (3,4). Voisiko competence-sanan kääntää muuksi kuin vaativalta kuulostavaksi taidoksi? Ainakin yhtälöstä ”terveellinen syöminen = taitolaji” pitäisi päästä eroon.

Lähteitä

  1. Katosiko Syömisen taito? Itä-Suomen yliopisto 2017 https://archive.uef.fi/fi/web/saima/syomisen-taito/
  2. Onko sinulla hallussa syömisen taito? Helsingin uutiset 23.12.2020 https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4190704
  3. Satter E. Eating competence: definition and evidende for the Sattter Eating Competence modell. Nutr Evid Behav 2007;39 (5 Suppl): 142-53.
  4. Tilles-Tirkkonen T, Aittola K, Männikkö R ym. Eating competence is associated with lower prevalence of obesity and better insulin sensitivity in Finnish adults with increased risk for type 2 diabetes: The Stopdia study. Nutrients 2019;12:104.

6 thoughts to “Terveellinen syöminen ei ole taitolaji”

  1. Noista laihtumisen onnistumiseen liittyvistä tekijöistä puuttuu yksi tärkeä. Se on alkoholin käytön merkittävä vähentäminen. Kun juodaan, niin syödään selvästi yli tarpeen, joten saadaan tuplaten liikaa kaloreita. Yleensä ihmiset eivät tajua, kuinka paljon energiaa he tällä keinoin saavat ”tarpeettomasti”

  2. Tämä kirjoitus kolahti minuun ihan kympillä. Kiitos Pertti.

    Rohkenen laittaa tähän ajatuksia ja kokemuksia omasta painonhallinnastani.
    Olen täyttänyt 75 vuotta ja harrastanut em. lajia viimeiset neljä vuotta. Kun 15.6.2017 aloitin, psykologin tukemana, syömishäiriöni (Ahmintahäiriö BED) omahoito-ohjelman niin silloin mietin tapaa jolla voisin onnistua. Painoin silloin 132 kg ja minulla oli II-tyypin tablettihoitoinen diabetes sekä diagnosoitu verenpainetauti johon oli vahva lääkitys. Vuosien varrella oli painoni käynyt lukemassa 187 kg eikä mikään monista kokeilluista laihdutusyrityksistä ollut johtaneet pysyvään laihtumiseen. Silloin päätin että minun on opittava sellaiset elintavat joilla pystyn itse hallitsemaan painoani ja joita pystyn toteuttamaan tarvittaessa koko loppuelämäni ajan. Olin aiemmin oppinut sellaisen oppimistavan joka sopii niille, jotka eivät halua tulla opetetuksi, mutta haluavat oppia. Kutsun sitä ”minä itte” malliksi. Sellaista aloin suunnittelemaan ja päätin rakentaa painonhallinastani harrastuksen. Nyt opin aina jotain uutta painonhallinnasta eikä mikään, ainakaan tällä hetkelle tunnu, siinä raskaalta tai vaikealta. On todella mielenkiintoista säätää seurantoja ja tutkia tehtyjen muutosten vaikutusta pidemmällä tähtäimellä. Painonhallintaani kuuluu säännölliset yli 5 kilometrin kävelylenkit, päivittäinen punnitseminen ja painonseuranta, saadun energian ja ravintotekijöiden saannin seuranta sekä lautasmalli. Olen luonut omia seurantasovelluksia taulukkolaskennalla. Ruokapäiväkirjana käytän THL:n ruokapäiväkirjasovellusta. Kävelylenkkeihin liittyvän datan tuottaa Garmin Forerunner 235 juoksukello ja Garmin Connect-ohjelman tilastointisovellus. Ruoka-ajat ovat vakiintuneet niin että syön päivittäin 3 lämmintä ateriaa, 2 välipalaa ja illallisena kaakaon ja jotain pientä. Tämä onkin ainoa noista em. viidestä pilarista joka sopii minuun. Harrastukseni tuloksiksi voisi kirjata, laihtumisen lisäksi, ahmintahäiriöstä parantumisen, diabeteslääkkeistä luopumisen ja verenpainelääkkeiden erittäin merkittävän vähentämisen. Nyt, neljän vuoden ja neljänkymmenen poistuneen kilon jälkeen, toivon että pääsen tämän vuoden aikana aloittamaan seuraavan jakson jossa paino pysyy 87-90 kilon tavoitealueella

    Lopuksi sanoisin että painonhallinta on mielenkiintoinen ja erittäin palkitseva harrastus.

  3. Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!

    Minussa sana taito herättää täysin päinvastaisia tunteita: taito on jotain, mitä voi opetella. Se on lohdullista: ei hätää, vaikka en vielä pärjää tai osaa – tämä on jotain mitä voin opetella. Asioissa, missä tarvitaan taitoa, on käsittääkseni hyvin harvoin, jos koskaan, mitään absoluuttista rajaa (nyt osaan tämän) , vaan kyse on liukumasta. Moni osaa esimerkiksi englantia riittävästi pärjätäkseen työssään, mutta on kaukana taidosta, jota tarvitaan kaunokirjallisuuden tai runouden kääntämiseen. Syömisen taidoissa riittävä taitotaso voisi tarkoittaa sitä, että pärjää omassa ympäristössään mukavasti pysyen normaalipainoisena. Kaikista ei missään nimessä tarvitse tulla ruuan harrastajia, saati ammattikokkeja- tai vaikka kahvinmaistajia (https://www.paulig.fi/kahvijutut/miten-tullaan-kahvimaistajaksi).

    Moni taito automatisoituu, kun on riittävän taitava. Kokeneemman ei autoa ajaessa tarvitse erikseen miettiä kytkimen painamista ja vaihteen vaihtamista, vaikka vasta-alkaja näin tekeekin. Taitava suunnistaja juoksee metsässä hankalassa maastossa samalla karttaa lukien. Voisi tuntua älyttömältä käskeä häntä pysähtymään tarkistamaan kompassin avulla onko kartta oikein päin. Satunnaisesti kuntorasteilla käyvälle kuntoilijalle tämä voi olla hyvä ihan hyvä neuvo, ja lisäksi tottumattomampi metsässä kulkija voi joutua hidastamaan vauhtia, ettei kompastu. Samalla tavalla varmasti kylläisyyden hyvin hahmottavalla ajatus siitä, että syödessä pitäisi pysähtyä miettimään omaa kylläisyyttään tuntuu absurdilta. Sille, joka on kadottanut tämän taidon, voi pysähtymisestä ja oman kehon signaalien kuuntelemisen opettelusta olla suurta hyötyä. Lisäksi myös maailmanmestarisuunnistaja voi joskus pudota kartalta; tietoisuus syömisen taidoista voi olla hyödyksi esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa.

    Tieto ei aina takaa taitoa. En ole koskaan koettanut seiväshyppyä, mutta olen nähnyt monet kerrat televisiossa, miten yksittäinen suoritus tapahtuu. Asiaan lisää perehtymällä esimerkiksi kirjallisuuden avulla voisin varmasti saavuttaa hyvän ymmärryksen siitä, miten seiväshyppy onnistuu. En silti millään usko, että voisin oppia tämän taidon edes alkeellisimmilla tasolla harjoittelematta. Uskon – tuntematta tilastoja tai asiaan liittyvää tutkimusta – että moni ylipainoinen kamppailee jossain määrin häiriytyneen syömiskäyttäytymisen kanssa. Silloin ei tieto lautasmallista tai ruokien energiatiheydestä auta käyttäytymisen muuttamiseen, tarvitaan myös taitoa. Esimerkiksi taitoa kuunnella kehonsa viestejä ja kykyä lopettaa syöminen, kun on kylläinen. Taidon hankkimisessa moni tarvitsee opettajaa: urheilussa valmentajaa, syömiseen liittyen ehkä (ravitsemus)terapeuttia.

    1. Kiitos pohdinnastasi. Meillä taitaa olla erilainen käsitys siitä, mitä taidolla tarkoitetaan.
      En oikein ymmärtänyt seiväshypyn korostamista tässä yhteydessä. Kirjallisuuden avulla voit varmasti saavuttaa ymmärryksen siitä, miten seiväshyppy onnistuu, mutta se ei riitä taidon hankkimiseen.

      Sen sijaan lukemalla voi hankkia terveellisestä syömisestä ymmärrystä ja tietoa, joiden soveltamisessa ei tarvita erityistä taitoa.

      Auton ajoa ja monia muita taitoja ei voida verrata syömiseen. Auto toimii aina samalla tavalla, ja liikennemerkit ovat kaikkialla samanlaisia. Ajamisen taidon jokainen voi oppia autokoulussa. Syöminen on paljon monimutkaisempi juttu, ja se vaihtelee päivästä toiseen.

      Yritin löytää tutkimuksia siitä, mitä tuloksia voidaan saavuttaa ohjaamalla ylipainoisia noudattamaan kirjoituksessani mainitsemiani syömisen taidon elementtejä. En löytänyt yhtään kunnolla tehtyä tutkimusta, jossa sitä olisi verrattu tavanomaiseen laihdutusohjaukseen. Emme siis tiedä, missä määrin ohjaaminen syömisen taitoon kykenee auttamaan ylipainoisia.

      Mainitsemastasi kehon kuuntelusta olen kirjoittanut täällä: https://www.perttimustajoki.fi/kuunnellaan-omaa-kehoa-mita-se-osaa-kertoa-kaloreista/.

      Tuot esille myös häiriintyneen syömisen. Kliinisesti merkittäviä syömishäiriöitä on noin 5 %:lla suomalaisista. Niissä ei luonnollisesti pelkällä tiedolla pärjätä, mutta ei myöskään syömisen taidon kurssilla. Kyseessä on psykiatrinen mielen sairaus, jossa tarvitaan psykologin tai psykiatrin apua.

  4. Kiitos vastauksesta!

    Taidamme tosiaan käsittää sanan taito eri tavoin.

    Seiväshyppyesimerkillä yritin havainnollistaa sitä, että tieto tai ymmärrys ei aina riitä siihen, että onnistuu toteuttamaan jotain käytännössä. En oikeastaan tarkoittanut ottaa kantaa siihen olivatko kirjoituksessasi mainitut syömisen taidot jotain mitä tulisi tavoitella tai opettaa, vaan ennemminkin tuoda esille, että monella ylipainoisella voi olla paljon tietoa esimerkiksi ruokien energiasisällöistä, mutta ei kykyä (taitoa) ottaa tietoa käyttöön. Toisaalta minusta myös se, että ottaa lautasmallin käyttöön lasketaan taidoksi – mutta tästä en tietenkään halua ruveta tämän enempää jankkaamaan.

    Huomaan, että esimerkkini kehon kuuntelusta oli huono. Mukavaa, että linkitit aikaisempaan kirjoitukseesi. Luulen silti, että on olemassa syömisen taitoja, joita kannattaa opetalla. Esimerkiksi Suomen mielenterveysseura kirjoittaa sivuillaan siitä, miten syömisen hallintaa voi harjoitella. https://mieli.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/ravinto/kohti-kohtuutta-sy%C3%B6misess%C3%A4 . Lastentalo.fi-sivusto antaa neuvoja syömisen taidoista, joista uskon olevan apua monelle lapsiperheelle https://www.terveyskyla.fi/lastentalo/tietoa-lasten-sairauksista/lasten-painonhallinta/hyv%C3%A4n-sy%C3%B6misen-taitoja-voi-opetella.

    Lopuksi haluan korostaa, että arvostan todella paljon työtäsi, jota teet tiedon levittämisen kanssa. Olen lukenut kirjoituksiasi ja yhden kirjoistasi, ja niistä on ollut minulle suurta apua. Ilman tietoa ei nykyisessä ruokaympäristössä pärjää, vaikka kuinka kuuntelisi kehoaan.

  5. Minulle syöminen on automaattinen tapahtuma, jonka lopetan kun lautanen on tyhjä. Täytän lautasen suunnilleen lautasmallin mukaan. Tämä automaattisuus näkyy hyvin siinä kun aikoinaan jätin sokerin pois kahvista ja teestä. Tänä päivänä ei tule edes mieleen laittaa sokeria vaikka tietoisuus sen houkuttelevasta mausta ei ole mihinkään hävinyt. Näin ollen uskon syömisen olevan enemmän tai vähemmän tiedostamaton tapahtuma, jota ohjaavat jotkin alemmat hermoverkon kerrokset.

Comments are closed.