Lautasmallin kuva remonttiin

Yllä oleva kuva on julkaistu voimassa olevassa vuoden 2014 suomalaisessa ravitsemussuosituksessa (1). Kun kirjoitan Googleen hakusanaksi ”lautasmalli”, kuvahaku tarjoaa tätä kuvaa ensimmäiseksi.

Lautasmallikuva ei ole tarkoitettu ainoaksi oikeaksi tavaksi koota terveellinen ateria. Se esittää periaatteen, yleisohjeen siitä, miten kaikkien aterioiden terveellisyyttä voidaan parantaa. Lautasmalli voidaan koota kymmenillä erilaisilla tavoilla.

Edelliseen lautasmalli-kirjoitukseeni tulleet kommentit kertovat, että monet ihmiset kokevat lautasmallin kuvan toisin. Heille se näyttäytyy esimerkillisenä ateriana, jota kohden pitää pyrkiä. Tämä saattaa karkottaa ihmisiä lautasmallista. ”Nuo viralliset lautasmallikuvat edustavat niin ahdistavan jäykkää ja tiukkaa näkemystä terveellisyydestä”…”Helposti tulee sellainen ’hanskat tiskiin’ -efekti, että kun ruoka ei kuitenkaan ole täydellisen terveellistä, niin se on sitten ihan sama mitä syö.”

Muistan vielä sen hankalan tilanteen muutama vuosi sitten, kun olin pitämässä rekkakuskeille kurssia painonhallinnasta (2). Esimerkkinä lautasmallista minulla oli mukanani yllä oleva kuva. Yritin selittää, ettei tämä ehkä muistuta teidän tyypillistä ateriaanne, mutta käyttäkää samaa periaatetta omilla lautasillanne.

Älkää välittäkö, vaikka kuvan kasvispuoliskossa melkein kaikki on vihreää, siinä voi olla enemmistö vaikka tomaatteja ja porkkanaraastetta. Leivän päällä ei tarvitse olla levitettä, ja lasissa voi olla vettä, varsinkin kun yritetään laihtua. Eikä jälkiruoka ole pakollinen, sen voi kuitata kahvikupilla.

Rekkakuskin lautasmallikuva voisi näyttää tältä. Huoltoaseman lounaspöydästä tavanomainen pyttipannu, mutta lautasen toiseen puoliskoon pöydästä löytyviä kasvikunnan tuotteita. Pyttipannulautaselliseen verrattuna yli 200 kilokaloria vähemmän, enemmän kuituja ja vitamiineja, vähemmän suolaa.

 

Lautasmallin versiot 2.0

Lautasmalli täytti jokin aika sitten 25 vuotta. Nyt on sopiva hetki pysähtyä miettimään, miten tästä hienosta keksinnöstä voisi kertoa ihmisille tavalla, joka enemmän innostaisi käyttämään sitä.

Lautasmallin nerous on joustavuus. Se voidaan koota kymmenillä eri tavoilla, jotka mukailevat ruokailijan tottumuksia. Yhdestä esimerkkikuvasta tämä mahdollisuus joustavuuteen ei mitenkään välity. Tässä auttaisi, jos esitettäisiin 4 – 5 erilailla koottujen lautasmallien kuvat.

Lautasmallien sarjassa pitäisi esittää esimerkkejä ruuista, joita suomalaisten enemmistö käyttää. Samoin kasvispuolikkaissa on hyvä olla vaihtelevia versioita, sellaisiakin, joissa vihreä väri ei ole vallitseva. Ehkä nykyisenä köyhyyden aikana tarvitaan myös esimerkki pienen budjetin lautasmallista.

Leipä+levite, maitolasi ja marjat ovat lautasmallissa olleet alusta lähtien. Kuvassa ne näyttäytyvät jäykiltä ohjeilta, näin pitää toimia. Varsin kategorisesti niistä kerrotaan myös ravitsemussuosituksen tekstissä: ”Ruokajuomaksi suositellaan maitoa tai piimää…Lisäksi ateriaan kuuluu täysjyväleipä, jonka päällä on kasviöljypohjaista rasvalevitettä.” Jäykät ohjeet leivästä, juotavasta ja jälkkäristä voivat johtaa ”hanskat tiskiin” -reaktioon, jonka seurauksena lautasmallikin jätetään käyttämättä.

Olisi jo aika erottaa leipä, levite ja juoma erilleen lautasmallista. Niistä voi laatia omat esimerkkikuvansa, joissa esitetään useita terveellisiä vaihtoehtoja.

Lautasperiaate, lautastyyli, lautasapu…?

Kun lautasmallia kehitetään, samalla voisi hetkeksi pysähtyä itse sanaan. Lautasmalli-sanaa on käytetty 1990-luvulta lähtien, ja napakkana ilmaisuna se on vakiintunut suomeen. Mutta siinä on tuo malli, jonka merkitys on myös esikuva, esimerkki.

Voisiko nimi olla yksi syy siihen, että lautasmallin kuva mielletään esimerkillisenä ateriana, sinä yhtenä ja ainoana, jota kohden pitäisi pyrkiä?  Pitäisi etsiä ”mallin” sijaan muita ilmaisuja.

 

Kirjallisuutta

  1. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014. Kuva on sivulla 20. Luettavana netissä.
  2. Mustajoki P. Rahtareiden painoporukka. Rahtarit-lehti 2018.

2 thoughts to “Lautasmallin kuva remonttiin”

  1. Oma painonhallinta perustuu pitkälti lautasmalliin, mutta noita virallisia ravitsemussuositusten kuvien katsoessani olen monesti miettinyt, että ovatko suosituksista vastaavat täysin vieraantuneita tavallisten ihmisten elämästä, kun suositusten kuvat antavat lautasmallista ja muutenkin terveellisestä ruokavaliosta noin ankean vaikutelman? Omaan silmään on erityisesti pistänyt se, että aterian eri komponentit on aseteltu lautaselle aika ilmavasti, mikä saa annoksen näyttämään jopa pieneltä. Lautanenkin taitaa olla melko iso. Tuo rekkakuskin lautasmalli näyttää jo paljon paremmalta. Yksi asia, mitä myöskään ei mielestäni liikaa korosteta, on se, että noita kasviksia voi laittaa lautaselle vielä reilumminkin mitä lautasmallin kuvassa. Jos ongelmana on isot annokset, kuten itselläni on ollut, niin kasvisten avulla ei niistä tarvitse luopua, koska kasviksia ei pysty lautasella kasaamaan sellaisia määriä, että niistä muotoutuisi ongelma painon kannalta – siis jos puhutaan ihan puhtaista kasviksista, ei öljyssä marinoiduista tai majoneesipohjaisista salaateista.

  2. Olen samaa mieltä, että olisi parempi näyttää ja kertoa erilaisista vaihtoehdoista ja tavoista toimia kuin heittää yksi kuva, jonka mukaan ateria pitäisi koostaa. Pakko ei ole pidemmän päälle hyvä kannustin. Monet painonhallintaan liittyvät ohjeet ovat kovin ”paperinmakuisia” ja kaukana ihmisten tavallisesta elämästä. En ole kymmenien vuosien aikana onnistunut saamaan käyttökelpoista apua tuon tyyppisistä valistusteksteistä, vasta kun löysin esityksen ruuan laimentamisesta ja vapaudesta koostaa ateria omien ruokamieltymysteni mukaan ymmärsin miten juttu toimii painonhallinnassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *