Saako enää laihduttaa?

Viime vuosina median otsikoissa on toistunut sanapari ”laihduttaminen lihottaa”. Se löytyy jopa Tiede-lehdestä.

Runsaan vuoden ajan YLE:n vaakakapina on kehottanut lopettamaan laihduttamisen. Äskettäin Hesari kertoi suomalaisen tutkimuksen tuloksista otsikolla ”Laihduttaminen voi lisätä lihomisen riskiä” (1).

Laihduttamisesta on hyvää vauhtia tulossa pahis, demoni, josta seuraa ikäviä asioita. Kun lääkäri toteaa kaksikymmentä kiloa ylipainoisella potilaalla diabeteksen, saako hän enää kehottaa laihduttamaan?

Vai pitäisikö lääkärin kannustaa diabeetikkoa ”löytämään itselleen sopivan tavan huolehtia hyvinvoinnista ja nauttia elämästä”. Tai kehottaa ”kilojen tuijottamisen sijasta keskittymään siihen, mikä lisää elämään mielekkyyttä” (1).

Diabetes paranee laihduttamalla

Viime joulukuussa ilmestyi tunnetussa Lancet-lehdessä merkittävä tyypin 2 diabeteksen hoitotutkimus (2). Britannian terveyskeskuksissa laihdutettiin 149 reilusti ylipainoista (painoindeksi keskimäärin 35) diabeetikkoa. Rinnalla kulki vertailuna vastaavanlainen ylipainoisten diabeetikkojen joukko, joka sai sikäläisten Käypä hoito -ohjeiden mukaista ”best practice” -hoitoa.

Painotavoitteessa ei mitenkään kursailtu, pyrittiin 15 kilon laihtumiseen. Se toteutettiin nestemäisellä dieettivalmisteella, josta tuli kaloreita 800 – 850 kcal päivässä. Kalorimäärä on noin kolmasosa ihmisen päivätarpeesta. Kaikki käyttivät dieettiä kolme kuukautta, osa jatkoi sitä viiteen kuukauteen asti.

Dieetin jälkeen oli vajaan kahden kuukauden siirtymävaihe normaaliin ruokaan. Sitten potilaita ohjattiin kuukausittaisilla käynneillä ruokatottumuksiin, joiden avulla päivittäinen energiansaanti pyrittiin saamaan 500 – 600 kcal pienemmäksi kuin ennen laihduttamista.

Laihduttajista 86 % jatkoi vuoden rajapyykille. Keskimäärin he laihtuivat 10 kiloa, vertailujoukossa paino putosi 1 kilon. Melkein puolet laihduttajista saavuttivat remission, eli diabetes meni ”piiloon” ilman lääkitystä.

Lancetin jutussa julkaistu kuva kertoo, miten remission saavuttaminen on jyrkästi riippuvainen laihdutetuista kiloista. Mitä enemmän diabeetikot laihtuivat, sitä parempi tulos. Jos paino putosi vähintään 15 kiloa, suurella enemmistöllä diabetes pysyi piilossa ilman lääkitystä. Jos paino ei vähentynyt, 0 % saavutti remission.

Brittitutkimuksen tulokset osoittavat, että tyypin 2 diabetes on pohjimmiltaan ”kalorisairaus”. Pitkään jatkuneet liikakalorit kerryttävät rasvavarastoja ikäviin paikkoihin – vatsaonteloon ja maksaan – mikä muuttaa aineenvaihdunnan diabeettiseksi. Paranemisen edellytys on, että noiden paikkojen rasvamäärä vähenee.

Joku ehkä ajattelee, etteivät laihduttaneet diabeetikot varmaankaan vuoden kohdalla voineet hyvin. Olivathan he kokeneet dieetin rääkin ja alentuneen painon ylläpitämisen stressin. He eivät voineet huonommin, vaan paljon paremmin kuin ennen laihduttamista. EuroQol 5 mittarin mukaan heidän elämänlaatunsa parani erittäin merkitsevästi. Kontrollidiabeetikkojen elämänlaatu ei vuoden aikana kohentunut.

Ylipainoisen laihduttaminen ei lihota  

Parin viikon takainen Hesarin otsikko ”Laihduttaminen voi lisätä lihomisen riskiä” liittyi suomalaiseen tutkimukseen, jossa nuorten aikuisten tilannetta oli kartoitettu kymmenen vuoden kuluttua edellisestä tarkastelusta (3). Kuluneiden kymmenen vuoden aikana monet olivat lihoneet, ja heidän joukossaan oli paljon seurannan aikana laihduttaneita. Tämä tulkittiin näytöksi laihduttamisen lihottavasta vaikutuksesta.

Tällaisessa havainnoivassa tutkimuksessa (observational study) ei voida päätellä mitään todettujen muutosten syistä. Se, että paino nousi laihduttaneilla enemmän, ei todista lihomisen johtuneen laihdutusyrityksistä. Uskottavampi selitys on, että laihduttamista yrittäneillä perinnöllisistä ja muista syistä painonhallinta oli paljon vaikeampaa kuin muilla. He yrittivät laihduttaa siksi, että paino pyrki nousemaan. Valitettavasti nykyisessä ”kaloritoksisessa” ympäristössä paino useimmiten nousee takaisin laihduttamisen jälkeen.

”Laihduttaminen lihottaa” -ajattelua ovat ruokkineet myös laihdutustutkimuksista saadut tulokset. Kun niihin osallistuneita on seurattu pitkään, joillakin paino on noussut korkeammalle kuin se oli laihduttamisen alussa. Tästä on päätelty, että laihduttaminen voi lihottaa.

Ilmiö voidaan selittää myös toisella tavalla. Aihetta on analysoinut yhdysvaltalainen lihavuuden tutkija Michael Lowe muutama vuosi sitten ilmestyneessä artikkelissaan (4).

Viereisessä kuvassa hahmottelen Lowen johtopäätöksiä. Laihdutustutkimuksiin hakeutuu ymmärrettävästi henkilöitä, joilla paino tuppaa nousemaan. Monilla  painokäyrä on ennen laihduttamista ollut hiljalleen nousussa. Laihduttamisen jälkeen näiden henkilöiden lihottavat ruokailutottumukset usein palaavat takaisin. Paino hakeutuu korkeammalle tasolle kuin ennen laihduttamista, vastaamaan noususuuntaisen painokäyrän sen hetkistä arvoa (katkoviiva). Lowe korostaa, että tämä painotaso olisi painokierteessä olevilla henkilöillä toteutunut ilman laihduttamistakin.

Antakaa lihaville toivoa

Michael Lowe kritisoi kirjoituksessaan laihduttamiseen liittyvien vaarojen liioittelua (4). Minunkin on sitä vaikea ymmärtää.

Lihavilla henkilöillä ei ole muutenkaan helppoa, laihduttamisen demonisointi lisää entisestään heidän taakkaansa. Laihduttamisen vaarojen liioittelun sijasta antakaamme ylipainoisille toivoa paremmasta.

Heille voisi kertoa isoin otsikoin Britannian laihdutustutkimuksen hyviä uutisia: diabeetikot voivat laihduttamalla päästä eroon lääkkeistään, ja lisäbonuksena heidän elämänsä sujuu paljon paremmin kuin aikaisemmin.

Ylipainoisille kannattaisi toistuvasti kertoa myös kuuluisasta suomalaisesta tutkimuksesta, jossa esidiabetes-vaiheessa olevia ylipainoisia ohjattiin noudattamaan ravitsemussuosituksia (5). Keskimäärin neljän kilon laihtuminen vähensi diabeteksen syntymisen riskiä alle puoleen siitä, mitä se oli vertailuhenkilöillä. Kohtuullisen laihduttamisen edullinen vaikutus terveyteen oli nähtävissä vielä 13 vuotta tutkimuksen jälkeen (6).

Suomen ylipainoisille pitäisi myös kertoa, ettei epäonnistuneen laihduttamisen jälkeen kannata heittää pyyhettä kehään. Suomalaisen tutkimuksen mukaan kahden, kolmen tai neljän laihdutusyrityksen jälkeen seuraava kerta voi tuottaa pysyvän tuloksen (7).

 

Loppuhuomautus: Edellä kertomani pätee ylipainoisten laihduttamiseen. Normaalipainosten laihdutusdieetit saattavat ajan mittaan johtaa painonhallinnan ongelmiin (8).

 

Kirjallisuutta

  1. Laihduttaminen voi lisätä lihomisen riskiä. Helsingin sanomat 22.3.2018
  2. Lean MEJ, Leslie WS, Barnes AC ym. Primary care-led weight management for remission of type 2 diabetes (DiRECT): on open-label, cluster-ranbdomised trial. Lancet 2017;Dec. 5.
  3. Kärkkäinen U, Mustelin L, Raevuori A ym. Successful weight maintainers among young adults – a ten-year prospective population study. Eat Behav 2018;29:91-8.
  4. Lowe MR. Dieting: proxy or cause of future weight gain. Obes Rev 2015;16 (Suppl. 1):19-24.
  5. Tuomilehto J, Lindström J, Eriksson JG ym. Prevention of type 2 diabetes mellitus by changes in lifestyle among subjects with impaired glucose tolerance. N Engl J Med 2001;344(18):1343-50
  6. Lindström J,PeltonenM, Eriksson JG ym. Improved lifestyle and decreased diabetes risk over 13 years: long-term follow-up of the randomised Finnish Diabetes Prevention Stydy (DPS). Diabetologia 2013;56:284-93.
  7. Soini S, Mustajoki P, Eriksson J. Lifestyle-related factors associated with successful weight loss. Ann Med 2015;47:76-82.
  8. Dulloo AG, Jacquet J, Montani J-P ym. How dieting makes the lean fatter: from a perspective of body composition autoregulation through adipostats and proteinstats awaiting discovery. Obes Rev 2015;16 (Suppl. 1):25-35.

13 thoughts to “Saako enää laihduttaa?”

  1. Luin mielenkiinnolla noita pohdintojasi

    Kun minulta on kysytty miten olen saanut painoni laskemaan viimeisten 12kk 20 kg (136-116=20kg) niin olen yleensä vastannut että: ”Minulta on kielletty laihduttaminen, mutta laihtumista ei kukaan ole huomannut kieltää”. Tässä on mielestäni ajatus joka pitäisi pystyä tarjoamaan potilaalle: ”Jos haluat laihtua, niin anna palaa”. Vastuu on sinun, eikä sitä ei voi kukaan puolestasi toteuttaa tai kieltää.

    Ainakin allekirjoittaneelle on lähes mahdotonta ”syöttää” ajatuksia tai toimintamalleja siitä mitä minun pitäisi tehdä. Jos, sen sijaan, joku saa minut todella itse ymmärtämään toiminnasta aiheutuvat hyödyt, niin silloin minua on vaikea pidätellä. Ei ne lukemattomat laihdutuskuurit pystyneet, vuosikymmenten aikana, samanlaisiin tuloksiin kuin tämä laihtuminen ilman laihdutuskuureja.

    Keskusteluun voitaisiinkin tuoda mukaan pohdittavaksi ajatus: Saako nykyään laihtua?
    Ennen vanhaan meillä päin oli nimittäin tapana sanoa että: Köyhtyä saa, mutta ei laihtua!

  2. Kiitos hienosta, tosiasiat vakuuttavasti perustellen esittävästä kirjoituksesta!

    Jopa minun vajavainen maalaisjärkeni on tajunnut, että väitteet laihduttamisen lihottavuudesta ovat täyttä puppua. Tai ainakin suomen kielen väärinkäyttöä.

    Toki jotkut saattavat luottaa houkuttelevasti mainostettujen ihmedieettien laihduttavuuteen niin sokeasti että lihovatkin silkkaa tyhmyyttään.

    Mutta tämähän ei todellakaan ole laihduttamista vaan – – sanoisinko – – piilolihottamista.

  3. Hei Pertti,
    kiitos tästä artikkelista ja muistakin loistavista kirjoituksistasi ja pohdinnoistasi omassa blogissasi.
    Elämäntapamuutoksia valmentavana yrittäjänä kuuntelen välillä hyvinkin alakuloisena sitä, kuinka asiakkaitteni laihtumisyrityksiä sabotoidaan läheisten ihmisten toimesta. ”Laihduttaminen on vaarallista, kyllähän kuka tahansa laihtuu, mutta se painonhallinta, ota nyt pikkusen pullaa, ei kai laihtuminen nyt yhteen pullapalaan lopu jne” muita yhtä kannustavia lausuntoja. Olen ihmeissäni siitä, kuinka vähän reilusti ylipainoisia autetaan urakassaan. Ja tosiasia kuitenkin on, että valtava osa suomalaisia aikuisia, nuoria ja lapsia kärsii jo ylipainosta ja sen aiheuttamista terveyshaitoista.
    Vaakakapinat ym. liikkeet saavat karvani nousemaan pystyyn. Jos ihminen on niin lihava, että siitä aiiheutuu terveydelle haasteita, sosiaalinen elämä rajoittuu ja puhti on elämästä poissa, niin miksi asialle olisi ”vaarallista” tehdä jotain?
    Jatka vaan Pertti tiedon jakamista ja vänkää vastaan. Palstaasi on ilo lukea, kun kaikki väittämät ovat aina perusteltuja.

    Keväisin terveisin,
    Tiina

  4. En usko, että laihduttaminen itsessään on ongelma kun vain lihava on päättänyt ryhtyä laihduttamaan ja saanut avukseen ruokavalion jolla laihtuu. Ongelma on saavutetun painon pysyminen. Kyse on elämäntavasta niin kokonaisvaltaisesti, että piintyneistä tavoista on vaikea päästä eroon ja niihin palataan helposti laihduttamisen jälkeen. Itse laihdutin 15 kg CB- ateriankorvikkeilla ja nyt vuosi sen jälkeen on lähes kaikki kilot tulleet takaisin.

    1. Ritvalle: Olet tietenkin aivan oikeassa. Erityisillä dieeteillä laihduttaessa yleensä saavutetaan alkumenestystä, mutta ruokailutottumusten pysyvät muutokset usein jäävät toteutumatta. Mutta kuten blogissani kirjoitan, epäonnistumisen jälkeen on mahdollista seuraavalla kerralla onnistua. Laihduttaa voi myös hitaasti ilman laihdutusdieettiä, siihen annan ohjeita kirjassani Vähennä kaloreita ilman dieettiä.

  5. Niin, kaipa tämä on vähän sama, kuin sanoisi alkoholistille, että älä vain lopeta juomista, koska voit retkahtaa ja ruveta juomaan entistä enemmän.

  6. Kiitoksia tästä kirjoituksesta! Kiitos myös Leo Kaunistolle mainiosta kommentista. Itse olen laihtunut vuodesta 2015 lähtien noin 15 kiloa ja olen nyt normaalipainoinen. Olin v. 2015 pienessä vatsan alueen leikkauksessa Hyvinkään sairaalassa. Tulin valittaneeksi lääkärille ylipainoa, kun ajattelin että paino olisi vaikuttanut tilanteeseeni. Hän sanoi, että olet ikääsi nähden ihan sopivan painoinen, mutta lihoa et saa.
    Tämä lääkärin kehotus: ”Lihoa et saa.” On ollut mielessäni siitä saakka. Laihduttanut en ole tietoisesti yhtään, mutta kehotus käväisee mielessä useasti. Sen vuoksi olen hitusen pienentänyt ruoka-annosta, karsinut turhia juttuja ja laittanut itselleni kohtuullisen päivittäisen liikkumistavoitteen. Erilaisten mittareiden perusteella voin sanoa, että terveyteni on nykyisin parempi kuin silloin.

  7. Hienoja tuloksia diabeteksen hoidossa rajulla ruokavaliolla DiRECT. Tutkijat olivat tehneet tietohakuja lokakuu- 17 aikana ”diabetes remission” haulla ilman mainittavia tuloksia. Virta Health julkisti omat 1-vuoden seurantatietonsa vast’ikään hyvin tuloksin. Nämä kaksi tutkimusta ponnistavat eri ruokavalioista, mutta saavuttavat tuloksia. On aika hieman vertailla.

    Yhteistä molemmille tutkimuksille on Usual Care virallisen hoidon vertailuryhmä, eli paikallisen käyvän hoidon ryhmä. Tulokset ovat vakuuttavia sekä skotlannista että USAsta. Usual Care on tehotonta pyörimistä diabeteksen ympärillä, joka huonontaa potilaiden tilaa ja lisää lääkityksen määriä. Hoito varmistaa sen, että diabetes etenee progressiivisesti ja sitä pidetään parantumattomana, lääkitystä vaativana sairautena. Ilmassa leijaja huojuva kysymys on se, miksi suomen käypä hoito -suosituksen teho ei poikkeaisi em surkeista esityksistä?

    DiRECT tutkimus halusi testata Twin Cycle hypoteesia hypokalorisella ruokasopalla. Tulosta syntyi, sillä sekä maksan että haiman insuliinisaarekkeiden rasva-arvot ja insuliiniresponssi paranivat ennakoidun nopeasti (maksa 7 päivää ja haima 8 viikkoa). Siis mikä olikaan Twin Cycle hypoteesi (viite 4 DiRECT)? Lihasten insuliiniresistanssi alkaa kerryttää rasvaa maksaan energiaylibalanssissa. Samalla maksa kehittää vastustusta insuliinikäskytykseen, eli maksa tuottaa glukoosia käskytystä vastaan. Glukoosin lisäys vaatii lisää insuliinin basaalituotantoa -kierre1 on itseään voimistava. Lisääntyvä rasvan määrä maksassa lisää triglyseridien eritystä maksasta. Kaikki kudokset altistuvat yli-triglyille, mutta erityisesti haiman insuliinia tuottavat saarekkeet. Niiltä vaaditaan enemmän tehoja, samalla kun rasva tukkii niitä. Aterian jälkeinen reaktio glukoosin tuloon heikentyy, samalla kun basaaliglukoosi tahtoo olla hieman kohollaan. Vähitellen, kenties vuosikausien kehittymisen jälkeen, tukkeutuneet saarekkeet eivät enää jaksa taistella tupla-kuormaa vastaan, ja TD2 on puhjennut. Mutta tutkijansa R.Taylorin hämmästykseksi käänne on hyvin nopea, kun hypokalorinen menetelmä otetaan käyttöön. Saman todentavat DiRECT tutkijat. Omana lisäyksenä tähän se, mikä lisää insuliinineritystä: Marty Kendall Australiasta on laatinut tietokannan ruokien vaikutuksesta insuliinineritykseen, mittausdata tulee tutkimuksista. Hänen aproksimaatio on 100% hiilihydraattigrammoista ja 56% proteiinigrammoista aiheuttaa insuliinivasteen. Hypokalorisella ruoalla tai ketogeenisellä ruoalla saadaan insuliinivastetta alas -> maksa kiittää, haima kiittää, ja kierre kelautuu vauhdilla takaisinpäin.

    Hypokalorinen liemi sisältää 800+ kcal/d: 59% eli 120 g hiilareita 13% eli 12 g rasvoja ja 26% eli 52g proteiineja 2% fibre (muualla kuidut sisältyvät hiilihydraatteihin, suomessa eivät). Liemeä nautitaan 12 viikkoa, halutessa jopa 20 viikkoa. Kaikki lääkitys lopetetaan, koska hypokalorinen tilanne muuttaa lääkitystarpeen. Ruoan re-intro tämän jälkeen tähtää suositukseen: hiilarit 50% rasvat 35% ja proteiinit 15%, mutta nyt kaloreita pitäisi olla muutama sata alle entisen, sanotaan 2000 kcal/d. Virta ei julkista kokonaisuudestaan muuta kuin tavoitteen ketoosiin, joka vaatii hiilareita alle 30g/d. Muista yhteyksistä voi päätellä, että proteiinejä tarvitaan 100g-150g henkilöstä riippuen, ja reilusti rasvaa, kuitenkin siten, että henkilö syö tarpeensa täyteen. Pitää huomata ketogeenisen prosessi; alussa mahdollistetaan kehon rasvavarastojen käyttö, jolloin syödyn ruoan määrä voi olla pieni. Syödyn ruoan määrä KASVAA koko ajan, jos laihdutaan ja kehon rasvavarastot hupenevat. Lopussa suodään se mikä kulutetaan, alkuun siis syödään vähemmän kuin kulutetaan, ja poltetaan varastoja balanssin saavuttamiseksi.

    DiRECT tutkimuksessa interventioryhmä menetti keskimäärin 10kg, käypä hoito 1 kg. Virta tutkimuksessa interventioryhmä menetti 13,8kg ja käypä hoito -ryhmä -1,11kg. Virran tutkimussubjektit olivat sekä lihavampia, että diabetes oli 8 vuotta vanhaa, ja lisäksi suuri osa oli insuliinilääkityksen alaisina. DiRECT tutkimussubjektit olivat 3 vuotta diabeetikkoja, ja insuliininkäyttäjät suodatttiin pois. Tästä seuraa pari biasta: – remission on hankalampaa pitkään t2d kärsineille, yli 2 vuoden sairaus hankaloittaa remissiota. Virta kärsii tästä.
    – insuliinin tai insuliinin vaikutusta tehostavan lääkityksen on todettu lihottavan, joten niiden VÄHENTÄMINEN lisää painonmenetyspotentiaalia. Virta hyötyy tästä.
    – metformin on neutraali lääke näissä yhteyksissä.
    – DiRECT kaikki lääkitys lopetettiin alussa, Virta sääti lääkitystä yksilöllisen tarpeen mukaan. En pysty arvioimaan merkitystä, vuoden päästä kaikki saivat tarpeekseen lääkitystä.
    DiRECT tutkimuksessa 75% sai lääkitystä, virta tutkimuksessa 88%, 57% kun poistetaan metformin, ja 30% piikitti insuliinia.

    Se tärkein tulos eli remissio saavutettiin 46% Direct tutkimuksen osanottajista. Remissio määriteltiin molemmissa HbAc1c arvona alle 6.5%. Virta saavutti 25% ilman lääkitystä, ja 35% lisää yht. 60% metformin kanssa. Virta on vielä kesken, DiRECT valmis, ja Virran vaikeammat tapaukset voivat vieä edistyä tai jäädä edistymättä. Insuliini joko lopetettiin tai sen määrää puolitettiin 94% Virta tutkimuksessa, ja tämä on merkittävää. Usual Care ryhmässä lääkitystä lisättiin, ja saavutettiin DiRECT lähtötaso : 75%.

    Triglyseriinitasot tippuivat 20% DiRECT ja 24% Virta, hyviä tuloksia kumpikin. DiRECT ei toteuttanut muutoksia HDL tai totaalikolesterolin tai verenpaineen suhteen, verenpainelääkitys väheni; Virta paransi HDL kolesterotasoja ja muitakin lipidiarvoja. Usual care, as usual, lähinnä edisti diabeteksen kehittymistä.

    Mielenkiintoista, että kaksi näin polaarista lähestymistapaa voivat kumpikin vaikuttaa suotuisasti. Oletetaan lisäksi, että molemmat lähestymistavat joko tarkoituksella tai vahingossa, säästävät maksaa fruktoosikuormalta. Kaikki fruktoosi menee maksaan prosessoitavaksi, ja metabolisointi mielellään tuottaa -rasvaa. Laihtumista pidän kuitenkin markkerina; se kertoo, että metabolia taustalla kehittyy suotuisasti. Maksan rasvoittuminen, last-in last-out periaatetta mukaillen, edistyy eli resistoituu lihasten jälkeen, mutta paranee ensimmäisenä jos stimulointi hyperkalorisella puolella poistetaan. Summeeraava kysymys; mikä seuraavista ei stimuloi insuliinin eritystä: hiilarit, protskut, rasvat? Kahta ylijäänyttä kohtuullistamalla, sillä saadaan köyhän miehen diabeteksen estolääke aikaan.

    virta tiedot: blog.virtahealth.com/one-year-clinical-trial-outcomes-provide-evidence-for-changing-the-way-we-care-for-patients-with-type-2-diabetes/
    twin cycle: Pathogenesis of type 2 diabetes: tracing the reverse route from cure to cause

  8. Laihduttamiseen, liikkumiseen, painonhallintaan ja yleensä elämäntapoihin liittyvät asiat ovat minulle olleet tänä talvena tärkeä harrastus. Harrastelijaksi olen myös lukenut melko paljon asiantuntijoiden, kuten Pertin, artikkeleita ja kirjoja. Tämän Pertin viimeisimmän artikkelin luin vähän hämmentyneenä, koska siinä siis sanotaan: ” Kun lääkäri toteaa kaksikymmentä kiloa ylipainoisella potilaalla diabeteksen, saako hän enää kehottaa laihduttamaan?”. Ehkä provokatiivinen kysymyskin on paikallaan, jos Pertin kuvaama uhka on olemassa. Oikeasti lääkärit eivät tietenkään voi toimia etiikkansa vastaisesti, koska silloin he olisivat puoskareita, miltei rikollisia. Näin maallikonkin silmin asiantuntija-artikkelien sanoma on sataprosenttisen varma: ylipaino on vakava diabeteksen riskitekijä. Ylipaino on vakava riskitekijä monille muille sairauksille, kuten esimerkiksi lääkäriseura Duodecimin kirjassa Lihavuus kerrotaan. Ei tästä kaiketi ole mitään epäselvyyttä. Ymmällään ollaan sen sijaan siitä, mitkä olisivat toimivia keinoja poistaa liikapainoa, jos sitä on ja ennen kaikkea, miten sen sopivan painon saisi pysymään, kun sen ensin on saavuttanut. Mutta kiitos Pertti siitä, että jaksat tehdä tärkeää työtä tällä saralla.

    1. En ole pätevä, siispä voin vastata. Ja ymmärrät ottaa vastauksen ripaus-suolaa kera. Yritetään vain raamittaa liian täsmäohjeistamisen sijaan.

      Edellä puhuttiin twin cycle, kahdesta itsestään voimistuvasta kierteestä. Lihasten insuliiniresistenssin jälkeen, rasvoittuvasta maksasta tulee sekä sokeritehdas että rasvatehdas, ja haima käy insuliinin tuotannossa ylikierroksilla. Tämä tilanne voi vallita vuosikausia, sillä verestä mitattavat glukoosi ja triglyseridit voivat olla vain vähän kohollaan, kun insuliini voi olla reilusti kohollaan. Tämä insuliini jää mittaamattomana näkymättömiin, mutta pystyy pitämään mitattavat suureet aisoissa.

      Veressä on glukoosia noin 5g. Leipäviipaleessa 20g on kolminkertainen määrä noin 15g. Veri ei ole varastopaikka vaan pikemminkin liukuhihna. Jos liukuhihnalle tulee ylenmäären tavaraa sekä suolesta että maksasta (ja muualtakin voi), niin ylenmääräinen insuliini poistaa yli-energian johonkin varastopaikkaan (rasvana), koska lihakset olivat jo insuliiniresistenssejä. Kenties uuteen varastopaikkaan, mihin rasva ei normaalisti kuulu (vyötärön seudun sisäelimet?), koska energiaa ei hukata suoleen tai rakkoon. Entäpä jos tämä tilanne, jatkuessaan vuosikausia, aiheuttaa ensin pre-lihavuutta ennen varsinaista lihavuutta, molekyyli molekyyliltä.

      Keho alkaa sopeutua tilanteeseen ja pitää uutena tasapaino-painona saavutettua tilaa, jonka muuttamista se vastustaa. Miten kierteen pysäyttää?

      Kokeilu on helppo, jo viikossa selviää monia asioita. Hypokalorinen ruokavalio kääntää kierrettä. Jos epäilee, että hiilareiden kokonaismäärä ei ole ongelma, niin vähentää kaikkea. Jos epäilee, että hiilarit ovat ongelma, niin etenee keto -suuntaan. Vuorokauden starttipaasto, jos siihen pystyy, laittaa kaikki maksan ja lihasten glukogeenivarastot n. 2000 kcal kiertoon. Sitten aliruokinnalla niitä täydennetään hitaasti, tai tietoisesti hiilareita välttelemällä pakotetaan maksa vain basaaliglukoosin tuotantoon ja muutoin ketoaineiden (rasvan alkuaine, type of) tuotantoon. Kummassakin tapauksessa insuliinin TARVE pienenee, ja kierre alkaa keriytyä takaisin, kts. DiRECT havainnot. Liikunnan merkitys, jos olen tulkinnut oikein, on juuri tuo lihasten glukogeenivarastojen kierrätys -tulee tilaa ja tarve uudelle kuormalle. Eikä tähän tarvita yli-insuliinia. tämähän on ”tilaus”!

      Jos ongelman tausta on dieettipohjainen ja/tai hormonaalinen, niin mistä löytyy tähän avain. Jos ongelma oli todellakin pitkä-aikainen yli-insuliini ja sen seuraukset, niin mitä jos säätää dieettiään siihen suuntaan, että insuliinierityksen tarve pienenee. Täällä on oikeiden ruokien insuliiniindeksi ja glukoosikuormataulukko, eteen https:
      //public.tableau.com/profile/marty.kendall7139#!/vizhome/foodinsulinindexanalysis/insulinloadvsFII
      Yllättävä havaintoni oli se, että esim. rasvattoman maidon insuliini-indeksi on tuplat täysmaitoon verraten…Jos targetoi insuliinin vähäisyyteen, niin taulukosta on apua valintoihin ja välttelyihin.

      Jos kaikkia perinteisiä lihavuusmenetelmiä on kokeiltu, niin medical doctor munuaisista Jason Fung: The Obesity Code antaa uusia ajatuksia. Kaveri luonnollisesti korostaa sitä, MITÄ suuhunsa laittaa. Yhtä tärkeää on se, MILLOIN eli miten usein sitä harrastaa. Mitä jos söisikin nälkäänsä, eikä pakkotahtisesti -biokemia ei kelloa eikä kalenteria tunnista. Mitä harvemmin, sen vähemmän kokonaiskaloreita (tutkitusti). Maksa ja monet hormonit pitävät verensokerin hollissa, ei (lääkkeettömän) ihmisen tarvitse siitä olla huolissaan, eikä edes ajatella sitä. Jason on myös lyhytpaastojen suosittelija (intermittend fasting). 16-24 h silloin tällöin ei tapa, pitäisi vahvistaa metaboliaa. Kokeileva tietää, sopiiko tämä, monien uskontojen harjoittajat paastoavat paljon pidempään.

      Jos kehon metabolia oli häiriintynyt, niin sen saa kuntoon. Samalla keho voisi säätää tasapaino-painon uuteen asentoon, tai ilman-häiriötä -asentoon. Jos metabolian häiriö johtui dieetistä, niin vanhoihin tapoihin palaaminen johtaa -uuteen häiriöön. Kaikki marketin ruoka ei ole tarkoitettu syötäväksi vaan yksilöllisesti vältettäväksi. Esim. sokeri eri hiilarimuodoissaan ei ole ihmisoikeus, jos sille on ”allerginen” tai ylikyllästetty.

  9. Ehkä ei tosiaankaan pitäisi puhua laihduttamisesta ollenkaan vaan pelkästään ruokailu- ja liikuntatottumusten muuttamisesta pysyvästi. Näistä ensimmäiseen liittyen kysyn näkyykö ruuan rasva/proteiini/hiilihydraatti-koostumus jollain aikavälillä kehossa esimerkiksi rasva-, lihas-, ym.-kudosten suhteellisten osuuksien muuttumisena. Eli onko ihminen sitä mitä syö.

    1. Ruokailu- ja liikuntatottumusten muuttaminen pysyvällä tavalla on hyvä yleishohje niille, joilla paino on ollut hiljalleen nousemassa. Se sopii myös monille lihaville. Mutta esimerkiksi brittitutkumksen diabeetikoiden kaltaisille ja muille lihavuussairastuneille tulisi olla tarjolla reilusti laihduttava ohjelma, jossa samalla ohjataan pysyviin muutoksiin.

      Hiilihydraattien, rasvojen ja proteiinien keskinäiset suhteet eivät yleensä näy laihduttajan kehon koostumuksessa. Tästä on kuitenkin tärkeä poikkeus. Jos melko tiukalla dieetillä laihduttaa, riittämätön proteiinin saanti johtaa elimistön omien proteiinien vähenemiseen. Käytännössä tämä näkyy lihasmassan vähenemisenä. Siitä on haittaa terveydelle ja saavutetun painon ylläpito vaikeutuu.

      1. Hei Pertti

        Silmäni tarttui tuohon ”reilusti laihduttava ohjelma”. Tällä hetkellä itselläni on menossa vaihe jossa on käytössä ”hyvin hitaasti laihduttava ohjelma” Vertaan tätä tilannetta niihin ohjelmiin joissa olen aiemmin ollut mukana. Monet niistä olivat hyvin saman tyyppisiä kuin nuo blogissa mainitut tavat.

        Esim. 10 viikon VLCD jakso TAYS:issa syksyllä 2002.
        Tulokset: 26.8.2002 paino 168,7kg – 4.11.2002 paino 142,4 kg eli 26,5kg vähemmän.
        Seuraava punnitus 27.1.2003 147,7 kg eli painon lisäys oli 12 viikon aikana yli 5kg. Tämä siitä huolimatta että VLCD- jakson jälkeen olin ottanut käyttöön Xenital-lääkityksen.

        Laihduttamiseen liittyvistä vaaroista en osaa sanoa mitään, mutta nykytietämykseni valossa tuntuu siltä että dieetteillä aikaansaatu painonmuutos on, ainakin minun tapauksessani, mennyt lähes aina hukkaan.

        Tämän hetkinen painoni laskuvauhti on, 40 viikon aikana, keskimäärin 0,4kg/viikko

Kommentointi suljettu