Makeutusaineet ovat hyödyllisiä painonhallinnassa

Mediaan ja internetiin valikoituu makeutusaineiden vaikutuksista uutisia, jotka kertovat niiden vaaroista. Kalorittomat makeutusaineet antoi Googlen etusivulla seuraavia osumia: ”Nyt se on todistettu! Kalorittomat makeutusaineet saavat ahmimaan”, ”Keinotekoiset makeutusaineet voivat johtaa lihomiseen”.

Useimpien tiedelehdissä julkaistujen tutkimusten mukaan makeutusaineet ovat hyödyllisiä ja turvallisia. Joukossa on kuitenkin paljon päinvastaisia tuloksia. On helppo löytää tukea väitteille, että makeutusaineet lihottavat ja että niiden käyttö saa aikaan aineenvaihdunnan tapahtumissa haitallisia muutoksia.

Vihdoin uskaltaudun työntämään lusikkani tähän sakeaan soppaan.

Tämä ei ole mikään kattava katsaus aiheesta – hitaasti raksuttavilla aivoillani siihen tarvittaisiin vuosi tai kaksi. Olen parinkymmenen vuoden aikana seurannut makeutusaineisiin liittyviä tutkimuksia ja yrittänyt poimia tästä keitoksesta sellaisia, joita pidän luotettavina ja merkityksellisinä.

Satakertainen turvallisuusmarginaali

Aloitan yksinkertaisemmasta päästä, turvallisuudesta.

Makeutusaineet luokitellaan elintarvikkeiden lisäaineiksi (E-koodi), joiden turvallisuus varmistetaan Euroopan elintarviketurvallisuusvirastossa (EFSA) koe-eläimillä (1). Vähimmäisvaatimus on, että rotilla tehdään 90 päivää kestävä syöttökoe. Kokeilemalla etsitään suurin annos (laskettuna painokiloa kohden), josta ei ilmaannu mitään haittoja. Tämä annos jaetaan varmuuden vuoksi 100:lla, jolloin saadaan ihmiselle turvallinen päiväsaanti (ADI, Acceptable Daily Intake).

Esimerkiksi aspartaamin ADI-arvo on 40 milligrammaa painokiloa kohden päivässä. Virvoitusjuomissa aspartaamia saa olla enintään 600 milligrammaa litrassa. 70-kiloinen henkilö voi nauttia tällaista juomaa yli neljä litraa päivässä ennen kuin ADI-arvo ylittyy.

Satakertainen turvallisuusmarginaali on erittäin tiukka. Jos sitä sovellettaisiin alkoholiin, olutta saisi nauttia enintään ruokalusikallinen ja viiniä teelusikallinen päivässä.

Arvostan suuresti elintarvikkeiden turvallisuustutkimuksia. Niiden perusteella tiedän, että makeutusaineet ovat terveyden kannalta haitattomampia kuin ruokavaliomme monet muut osat, esimerkiksi sokerin, kovien rasvojen, suolan ja alkoholin runsas käyttö.

Tutkimustulosten valintamyymälä

Yleisin tapa yrittää selvittää makeuttajien vaikutusta painoon on seurata suurta ihmisryhmää vuosikausia ja katsoa, miten makeutusaineiden käyttäjät ja niitä käyttämättömät pärjäävät. Tällaista tutkimustapaa kutsutaan havainnoivaksi tutkimukseksi (observational studies). Ravinnonsaannin selvittämistä ajatellen nimi ei ole onnistunut, koska niissä tutkijat eivät havainnoi tai observoi mitään. He ainoastaan keräävät ihmisten antamia tietoja ruokatottumuksista.

Syömisten ja juomisien kartoittaminen on kaikkea muuta kuin tarkkaa. Saadut tulokset kuvastavat huonosti ruokien ja juomien todellista käyttöä, sillä ihmiset eivät yksinkertaisesti muista kaikkea tai unohtavat merkitä osan syömisistään ruokapäiväkirjaan. Ruuan saannin mittaamisen epätarkkuudesta voit lukea enemmän kirjoituksestani kaloreiden laskemisesta.

Epätarkkoja tuloksia julkaisseiden tutkimusten yhdistäminen ei tee lopputuloksesta yhtään luotettavampaa. Päinvastoin, havainnoivien ravitsemustutkimusten yhdistäminen meta-analyyseissa voi vesittää yhden huolellisesti toteutetun tutkimuksen tuloksia. Aiheesta enemmän Lääkärilehden artikkelissa.

Epätarkkuuden lisäksi havainnoivien tutkimusten heikkoutena on, ettei niillä voida osoittaa syy-yhteyttä. Jos kalorittomasti makeutettujen virvoitusjuomien käyttäjillä paino seurannan aikana nousee, tämä ei todista liikakilojen johtuneen makeutusaineista. Tulos voi yksinkertaisesti johtua siitä, että makeutusaineiden käyttäjien joukossa on enemmän lihomiseen taipuvaisia ihmisiä (2,3).

Havainnoivien tutkimusten epätarkat tulokset ja virheellinen tulkinta syy-yhteydestä ovat pääasiallinen syy makeutusaineisiin liittyvien uutisten kirjavuuteen. Ne muodostavat eräänlaisen valintamyymälän, josta jokainen voi löytää haluamiaan tuloksia. Media löytää raflaavimmat otsikot (”Nolla kaloria, mutta maha kasvaa?”)  ja makeutusaineiden vastustajat voivat poimia aatteensa mukaisia tutkimustuloksia.

Kolme vuotta sitten 45 ravitsemustutkijaa eri puolilta maailmaa kirjoitti julkilausuman, jossa he varoittavat havainnoivien tutkimusten selvästi (decidedly) epätarkoista tuloksista (4). He toteavat, ettei niiden perusteella saisi tehdä minkäänlaisia merkittäviä päätöksiä, jotka liittyvät väestön terveyteen.

Ravitsemustutkijoiden ohjeeseen on helppo yhtyä. Niinpä sivuutan havainnoivien tutkimusten epätarkat tulokset kokonaan, kun muodostan mielipiteeni makeutusaineiden hyödyistä ja haitoista.

Havainnoivia tutkimuksia enemmän annan painoarvoa tuloksille, jotka kertovat onnistuneista laihduttajista (5). USAssa on seurattu suurta joukkoa ihmisiä, jotka ovat laihduttaneet reilusti ja onnistuneet pitämään tuloksen vuosikausia. Heistä yli puolet käytti säännöllisesti makeutettuja juomia, mutta vain kymmenesosa sokeria sisältäviä juomia. Onnistujista 78 % oli sitä mieltä, että kalorittomat makeuttajat auttoivat heitä kontrolloimaan kaloreiden saantia. Tulos ei todista syy-yhteyttä, mutta joka tapauksessa se osoittaa, että makeutusaineiden käyttäjät ovat onnistuneet saavuttamaan pysyviä laihdutustuloksia.

Satunnaistettu tutkimus kertoo enemmän

Luotettavin tapa tutkia makeutusaineiden vaikutuksia on satunnaistettu (randomised) koe. Kootaan riittävä määrä testihenkilöitä, jotka arvotaan kahteen ryhmään. Toinen ryhmä käyttää sokerijuomia ja toinen keinotekoisesti makeutettuja juomia.

Satunnaistettuja tutkimuksia yhdistäneissä meta-analyyseissä makeutusaineita käyttäneet henkilöt ovat keskimäärin laihtuneet 1 – 2 kiloa enemmän kuin sokerijuomia käyttäneet (6,7). Makeutettujen juomien suotuisa vaikutus painoon on todettu lapsilla (8), nuorilla (9), ylipainoisilla (10,11) ja normaalipainoisilla aikuisilla (12).

Makeutusaineita sisältäviä juomia on verrattu myös veteen. Eräässä laihdutustutkimuksessa testihenkilöt nauttivat joka päivä runsas kolme lasillista makeutettua juomaa tai saman määrän vettä (13). Vuoden kuluttua makeutusryhmä oli laihtunut keskimäärin 8,4 kiloa ja vesiryhmä 3,4 kiloa. Tutkimuksen tekijät pohtivat, voisiko yllättävä tulos johtua siitä, että makeutusaine tyydytti testihenkilöiden makean himoa ja siten vähensi sokeripitoisten ruokien käyttöä.

Vesitutkimuksesta en ole mediassa nähnyt raflaavia otsikoita, eikä yhden tutkimuksen perusteella niitä pidäkään esittää. Edelleen voimme suositella painonsa kanssa tsemppaavile sokerijuomien vaihtamista veteen, mutta makeanhimoisille keinotekoisesti makeutetut juomat ovat hyvä vaihtoehto.

Vaikutuksia koe-eläimillä

Joissakin koe-eläintutkimuksissa on todettu makeutusaineiden lisänneen syömistä ja painoa. Perusteellinen meta-analyysi toteaa kuitenkin ykskantaan: ”vast majority of studies” mukaan makeutusaineet jyrsijöillä eivät aiheuta painon nousua (6).

Painon lisäksi koe-eläimillä on selvitetty makeuttajien vaikutuksia lukuisiin aineenvaihdunnan tapahtumiin. Monenlaisia ikäviä vaikutuksia elimistön tapahtumiin on raportoitu: lisäävät ruokahalua, totuttavat makuaistia suosimaan makeaa, aiheuttavat erilaisilla mekanismeilla sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä, ylistimuloivat aivojen palkitsemisjärjestelmää, muuttavat suolistobakteereita lihottavaan suuntaan (14,15,16).

Jokaiseen näistä väitteistä voidaan esittää vasta-argumentteja. Tänä vuonna yhdysvaltalaisen Richard Mattes´n työryhmä on julkaissut ihmisillä tehdyn aspartaamitutkimuksen, jonka johdanto-osassa tutkijat kritisoivat koe-eläimillä saatuja tuloksia (17). Artikkelin kirjoittajat ampuvat alas kohta kohdalta edellä mainitut väitteet. En kykene arvioimaan yksityiskohtia, mutta  argumenttien perusteet tuntuvat loogisilta ja vakuuttavilta.

Jättiannoksia hiirillä

Eläinkokeiden tuloksien tulkintaa vaikeuttaa, että niissä on usein käytetty paljon ihmiskäyttöä suurempia annoksia. Esimerkiksi israelilaisesta Weizmann-instituutista vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa (18), joka sai laajan mediahuomion, käytettiin yli satakertaisia määriä.

Kokeen aikana hiirillä todettiin muutoksia sokerirasituskokeessa, mutta ne olivat niin vähäisiä, että tilastollisessa analyyseissä 20 hiiren ryhmissä havaitut vähäiset erot kontrollieläimiin verrattuna saattoivat johtua sattumasta. Vasta kun tutkijat yhdistivät kaikkien kolmen makeutusaineen tulokset (60 hiirtä), tilastollisessa käsittelyssä saatiin merkitsevä ero (19). Tällainen tutkimusprotokollan jälkikäteen muuttaminen toivotun tuloksen saamiseksi on tutkimusetiikan vastaista.

Hiirillä todettiin muutoksia suolistobakteerien koostumuksessa, joita tutkijat pitävät makeutusaineiden aiheuttamina. Artikkelin saamassa kritiikissä (19) ihmetellään, millä mekanismilla bakteerimuutokset olisivat syntyneet. Aspartaami ei etene lainkaan paksusuoleen, koska se hajoaa ohutsuolessa aminohapoiksi. Makeutusaineita jättiannoksen juoneet hiiret muuttivat ruokatottumuksiaan, mikä voi selittää todetut bakteerimuutokset.

Israelilainen tutkimus uutisoitiin myös Suomessa. Sen perusteella WHO:n neuvonantaja professori Juhana Idänpään-Heikkilä varoitti Hesarin  vieraskynäpalstalla makeutusaineiden käytöstä, koska ne ”uuden tiedon” mukaan saattavat lisätä taipumusta diabetekseen eivätkä näyttäisi auttavan laihduttamisessa (20).

Minun tulkintani hiirikokeesta on toinen. Siitä voidaan päätellä, että makeutusaineet ovat turvallisempia kuin vesi.

Määrä tekee myrkyn on ikivanha toksikologian eli myrkkyopin totuus. Vesikin muuttuu myrkyksi, jos sitä juo liikaa. Kymmenkertainen vuorokausiannos vettä lyhyessä ajassa johtaa vesimyrkytykseen, johon voi kuolla.

Jos suurimman sallitun määrän yli satakertaisesti ylittävällä annoksella todetaan vain vähäisiä aineenvaihdunnan muutoksia, se kertoo makeuttajien olevan hyvin turvallisia.

Vaikutukset ihmisen ruokahaluun ja hormoneihin samat kuin vedellä

Viime aikojen tavaton into tutkia makeuttajien erilaisia vaikutuksia koe-eläimillä tuntuu omituiselta. Vaikutuksia on tutkittu jo yli 40 vuotta sitten ihmisillä sellaisilla annoksilla, joita oikeassa elämässä käytetään (21).

Valtaosassa ihmisille tehdyistä kokeista makeutusaineet eivät vaikuttaneet mitään veren glukoosiin, sokerirasituskokeiden tuloksiin eikä plasman insuliiniin (11,13,22,23). Alla oleva kuva esittää erään kokeen tuloksia. Henkilöt olivat nauttineet aspartaamia sisältävää mehua kahta eri annosta (350 mg ja 1050 mg) tai mehua ilman aspartaamia (12). Kahdentoista viikon jälkeen sokerirasituskokeessa ryhmien välillä ei ole eroja seerumiin glukoosin arvoissa. Insuliinissa on pientä hajontaa, mutta erot ovat sattumanvaraisia: vesikäyrä on keskellä ja suurimman annoksen käyrä alimpana.

Monet ihmistutkimukset on tehty ruokakauppojen juomilla, jotka ovat sisältäneet useita makeutusaineita. Sen vuoksi tässä artikkelissa pääasiassa puhun makeutusaineista ryhmänä. Saattaa olla, että eri makeuttajien vaikutuksissa on pieniä eroja. Esimerkiksi sukraloosista on ilmestynyt kaksi koetta, joissa veteen verrattuna veren insuliinissa havaittiin pieniä heilahteluja (24,25). Toisaalta sukraloosista löytyy yksi tutkimus nollatuloksella (26).

Jonkun makeutusaineen aiheuttamia vähäisiä värähtelyjä aineenvaihdunnan mittareissa ei pidä arvioida erillisenä ilmiöinä, vaan verrata sokeriin, joka sen ansiosta jää saamatta. Jos kulautat pari lasillista sokeria sisältävää virvoitusjuomaa kurkkuusi, ohutsuoleen syöksähtää 40 grammaa ultranopeaa hiilihydraattia, joka aiheuttaa terävän verensokerin ja insuliinin nousun.

Koe-eläintutkimuksissa on todettu muutoksia suoliston tuottamissa hormoneissa, jotka vaikuttavat sokeriaineenvaihduntaan ja kylläisyyteen (GLP-1, PYY, C-peptide, GIP). Tulosten perusteella on arveltu, että makeuttajat saattavat lisätä ruokahalua. Nämä spekulaatiot päätyvät helposti median otsikoihin, ”Keinotekoiset makeutusaineet voivat lisätä ruokahalua” (linkki). Näiden hormonien suhteen ihmiskokeet ovat antaneet pääasiassa ”vesiperän”, ei mitään eroja veteen verrattuna (27,28).

Hormonien veripitoisuudet eivät kerro, miltä ihmisestä tuntuu. Siksi ruokahalukysymyksessä luotan enemmän tutkimuksiin, joissa makeutusaineiden yhteydessä on yksinkertaisesti kysytty ihmisten nälän ja kylläisyyden tuntemuksia. (22,29,30,31,32,33). Missään niissä ei ole todettu ruokahalun lisääntyneen. Nälän, kylläisyyden ja ruokahalun (desire to eat) asteikoilla mitatuissa tuloksissa ei ole ollut eroja veteen verrattuna.

Vielä suolistobakteereista. Makeutusaineiden käyttäjillä on todettu bakteerien koostumuksessa eroavaisuuksia ei-käyttäjiin verrattuna. Syy-yhteyttä makeuttajiin ei ole helppo todentaa, koska ruokavalion koostumus vaikuttaa herkästi suolibakteerien kirjoon. Aika näyttää, mitä kaikkea suolisbakteereistamme paljastuu, mutta ensimmäinen tutkimus ulosteen siirron vaikutuksesta painoon antoi nollatuloksen. Paksunsuolen tähystyksessä siirretty normaalipainoisen uloste ei vaikuttanut lainkaan painoon lihavilla metabolista oireyhtymää sairastavilla henkilöillä (34).

Lopuksi

Makeutusaineet eivät laihduta ketään. Ne auttavat painonhallinnassa vain silloin, kun niiden ansiosta sokeripitoisten juomien kaloreita jää saamatta.

Nestemäiset kalorit ovat lihottavia, koska ne tuottavat heikosti kylläisyyttä. Kaloreita menee sisään, mutta siitä huolimatta muuta ruokaa syödään lähes entiseen tapaan. Tätä kuvaa alla oleva kaavio tutkimuksesta, jossa testihenkilöt söivät pastaa ruokahalunsa mukaan ja samalla nauttivat erilaisia nesteitä (35). Lounaan aikana sokeria sisältävät nesteet lisäsivät energian saantia sata kilokaloria, mutta vesi ja keinotekoisesti makeutettu juoma eivät lainkaan. Nestemäisten kaloreiden vaikutuksista löydät lisää tietoa täältä.

Jos ylipainoon taipuvaisella henkilöllä on tapana käyttää säännöllisesti sokerijuomia, siirtyminen veteen on yksinkertainen keino vähentää kaloreita. Puolen litran sokerijuomapullosta saadut extra 200 kilokaloria jäävät saamatta. Jos makeuden kaipuun vuoksi veteen siirtyminen ei onnistu, makeutetut juomat ovat hyvä vaihtoehto. Kalorit vähenevät yhtä paljon kuin vedellä.

Vielä muutama ajatus makeutusaineiden ja sokerin luonnollisuudesta.

Suurin osa makeuttajista on laboratoriossa kehitettyjä keinotekoisia molekyylejä, mutta joukossa on kasvien luonnollisia aineita, esimerkiksi stevia ja erytritoli. Aspartaami on kahden aminohapon (asparagiinihappo ja fenyylialaniini) muodostama synteettinen yhdiste, joiden välinen sidos katkeaa ohutsuolessa. Muodostuu luonnollisia aminohappoja, aivan samoja joita ravinnon proteiineista imeytyy elimistöön moninkertaisia määriä.

Hunaja on hieno luonnontuote, josta 4/5 on sokeria. Sen käyttö ei mitenkään uhkaa terveyttä, sillä hunajan keskimääräinen saanti suomalaisilla on alle kaksi grammaa päivässä. Sen sijaan ruokamarketin hyllyssä jököttävän sokeripussin teollisesti valmistettua sisältöä ei voi kutsua luonnontuotteeksi. Sataprosenttisesti pelkkiä tyhjiä kaloreita.

Kun tehtaassa sokeria lisätään veteen, saadaan virvoitusjuomaksi kutsuttu luonnoton tuote. Täysmehut eivät ole niin ”teollisia” kuin limonadit, mutta eivät nekään mitään neitseellisiä luonnontuotteita ole. Se nyt vaan on sillä tavalla, että elollisessa luonnossa ei missään esiinny sokeria sisältäviä juomia.

Kirjallisuutta

  1. Heinonen M. Ruoan lisäaineet ja terveellisyys. Duodecim 2014;130:683-8. Lue artikkeli
  2. Foreyt J, Kleinman R, Brown RJ ym.The use of low-calorie sweeteners by children: implications for weight management. J Nut 2012;142:1155S-1162S.
  3. Anderson CH, Foreyt J, Sigman-Grant M, Allison DB. The use of low-calorie sweeteners by adults: impact on weight management. J Nutr2012;142:1163-1169S.
  4. Dhurandbar NV, Schoeller AW, Heymsfield SB ym. Energy balance measurement: when something is not better than nothing. Int J Obes 2015;39:1109-13.
  5. Catenacci VA, Pan Z, Thomas JG ym. Low/no calorie sweeteners beverage consumption in the National Weight Control Registry. Obesity 2014;22:2244-51.
  6. Rogers PJ, Hogenkamp PS, de Graaf C ym. Does low-energy sweetener consumption affect energy intake and body weight? A systematic review, including meta-analyses, of the evidence from human and animal studies. Int J Obesity 2016;40:381-94.
  7. Miller PE, Perez V. Low-calorie sweeteners and body weight and composition: a meta-analysis of  randomized controlled trials and prospective cohort studies. Am J Clin Nutr 2014;100(3):765-77.
  8. de Ruyter JC, Olthof MR, Seidell JC ym. A trial of sugar-free or sugar-sweetened beverages and body weight in children. New Engl J Med 2012;367:1397-1406.
  9. Ebbeling CB, Feldman HA, Chomitz VR. ym. A randomized trial of sugar-sweetened bevarages and adolescents body weight. New Engl J Med 2012;367:1407-16.
  10. Blackburn GL ym. The effect of aspartame as part of a multidisciplinary weight-control program on short- and long-term control of body weight. Am J Clin Nutr 1997;65:409:409-18.
  11. Tate DF, Turner-McGrievy G, Lyons E ym. Replacing caloric beverages with water or diet beverages for weight loss in adults: main results of the Choose Healthy Options Consciously Everyday (CHOICE) randomized trial. Am J Clin Nutr 2012;95:555-6.
  12. Raben a et al. Sucrose compared with artificial sweeteners: different effects on ad libitum intake and body weight after 10 wk of supplementation in overweight adults. Am J Clin Nutr 2002;76:721-9.
  13. Peters JC, Beck J, Cardel M ym. The effects of water and non-nutritive sweetened beveages on weight loss and weight maintenance: A randomized trial. Obesity 2016; 24:297-304.
  14. Fowler SP. Low-calorie sweetener use and energy balance: Results from experimental studies in animals, and large-scale prospective studies in humans. Ohysiol Behav 2016;164:517-23.
  15. Pearlman M, Obert J, Casey L. The association betwen artificial sweeteners and obesity. Curr Gastroenterol Rep 2017;19:64.
  16. Pepino MY. Metabolic effect of non-nutritive sweeteners. Physiol Behav 2015;152:450-5.
  17. Higgins KA, Considine RV, Mattes RD. Aspartame consumption for 12 weeks does not affect glycemia, appetite, or body weight of healthy, lean adults in a randomized controlled trial. J Nutr 2018;148:650-7.
  18. Suez J, Korem T, Zeevi D ym. Artificial sweeteners induce glucose intolerance by altering the gut microbiota. Nature 2014;514:181-6.
  19. Magnusson B. Kritiikkiä Suez ym. artikkelia kohtaan, Nature 2014;514:181-6, kirjoituksen lopussa
  20. Idänpään-Heikkilä JE. Makeutusaineet eivät ole aina hyväksi laihduttajalle. HS Vieraskynä-palsta 25.10.2014.
  21. Porikos KP, Booth G, VanItallie TB. Effect of covert nutritive dilution on the spontaneous food intake of obese individuals: a pilot study. Am J Clin Nutr 1977;30:1638-44.
  22. Higgins KA, Considine RV, Mattes RD. Aspartame consumption for 12 weeks does not affect glycemia, appetite, or body weight of healthy, lean adults in a randomized controlled trial. J Nutr 2018;148:650-7.
  23. Campos V, Despland C, Brandjesky V ym. Sugar- and artifically sweetened beverages and intrahepatic fat: a randomized controlled trial. Obesity 2015;23:2335-9.
  24. Pepino MY, Tiemann CD, Patterson BW ym. Sucralose affects glycemic and hormonal responses to anoral glucose load. Diab Care 2013;3:2530-5.
  25. Romo-Romo A, Aguilar-Salinas CA, Brito-Córdova GX ym. Sucralose decreases insulin sensitivity in healthy subjects: a randomized controlled trial. Am J Clin Nutr 2018;108:485-91.
  26. Grotz VL, Pi-Suyer X, Porte D ym. A 12-week randomized clinical trial investgating the potential for sucralose to affect glycose homestasis. Regul Toxicol Phrmacol 2017;88:22-33.
  27. Steinert RE, Frey F, Töpfer A ym. Effects of carbohydrate sugars and artificial sweeteners on appetite and the secretion of gastrointsetinal peptides. Br J Nutr 2011;105:1320-8.
  28. Fernström JD, Munger SD, Sclafani A ym. Mechanisms of sweetness. J Nutr 2012;142:1134S-1141S.
  29. Rolls BJ, Kim S, Fedoroff IC. Effects of drinks sweetened woth sucrose or aspartame on hunger, thirst and intake in men. Pysiol Behav 1990;48:19-26.
  30. Bellisle F, Drewnowski A. Intense sweeteners, energy intake and the control of body weight. Eur J Clin Nutr 2007;61:691-700.
  31. Sörensen LB, Vasilaras TH, Astrup A, Raben A. Sucrose compared with artificial sweeteners: a clinical intervention study of effects on energy intake, appetite, and energy expenditure after 10 wk of supplementation in overweight subjects. Am J Clin Nutr 2014;100:36-45.
  32. Peters JC, Wyatt HR, Foster GD The effect of water and non-nutritive sweetened beverages on weight loss during a 12 week weight loss treatment program. Obesity 2014;22:1415-21.
  33. Fantino M, Fantino A, Matray M, Mistretta F. Beverages containing low energy sweeteners do not differ from water in their effects on appetite, energy intake and food choices in healthy non-obese French adults. Appetite 2018;125:557-65.
  34. Kootte RS, Levin E, Salojärvi J ym. Improvement of insulin sensitivity after lean donor feces in metabolic syndrome is driven by baseline instestinal microbiota composition. Cell Metab 2017;26:611-9.
  35. DellaValle DM, Roe LS, Rolls BJ. Does the consumption of caloric and non-caloric beverages with a meal affect energy intake? Appetite 2005;44:187-93.