Lihavan lapsen elämä

Äsken julkaistujen lasten lihavuuslukujen mukaan (1) Suomessa on 61 000 esikouluikäistä (2-6 v) lasta, joiden paino ylittää normaalin. Heistä 11 000 on reilusti lihavia, jolloin painoindeksi ylittää 30 (2). Tämän asteinen lihavuus merkitsee aikuisella vähintään 15 ylimääräistä kiloa. Poimitaan heidän joukostaan kaksi, viisivuotiaat Sofia ja Elias.

Lapsilla on vuonna 2014 syntyneiden yleisimmät etunimet. Yleisyyslukujen perusteella voidaan laskea, että Eliaksella on sata ylipainoista ja 25 yhtä lihavaa kaimaa. Sofialla vastaavia kaimoja on viisikymmentä ja kymmenen.

Toistaiseksi Sofialla ja Eliaksella kaikki on hyvin. He leikkivät normaalisti päiväkodissa muiden lasten kanssa. Lapsukaiset eivät tiedä olevansa lihavia. Ehkä heidän isänsä ja äitinsäkään eivät tiedä sitä. Yli puolet suomalaisista vanhemmista eivät tunnista lapsensa ylipainoa, ja viidesosa uskoo Sofian ja Eliaksen kaltaisten (painoindeksi yli 30) olevan normaalipainoisia (3,4).

Vaikka Sofia ja Elias viettävät lapsen normaalia elämää, aivan kaikki ei ole täysin kunnossa. Liikakilot vaikuttavat liikunnallisten taitojen kehittymiseen (5). Jos heitä muutaman vuoden kuluttua testattaisiin, he pärjäisivät erilaisissa liikuntatehtävissä heikommin kuin normaalipainoiset ystävänsä (6). Heidän mahdollisuutensa liikunnallisesti aktiivisesti elämään on heikentynyt.

Lähtekäämme tarkastelemaan, millä muulla tavalla lihavuus tulevina vuosina vaikuttaa Sofian ja Eliaksen elämään.

Koulussa

Viime vuonna ilmestyi yhdysvaltalainen tutkimus, jossa 7 – 9 vuotiailla lihavilla lapsilla todettiin tarkkaavaisuudessa, oppimisessa ja muistissa heikompaa suoriutumista kuin normaalipainoisilla (7). Australialaiset tutkijat ovat selvittäneet, että 9 – 12 vuotiaat lihavat lapset saavat elämänlaatua mittaavissa testeissä alempia pisteitä kuin normaalipainoiset kumppaninsa.

Nämä lihavien lasten heikommat tulokset ovat tilastollisia eroja. Ne eivät varmaankaan vielä näy Sofian ja Eliaksen elämässä. He käyvät suomalaisen peruskoulun ala-astetta ja luultavasti menestyvät riittävän hyvin.

Jo ala-asteella Sofia saattaa joutua koulukiusatuksi.  Suomalaisessa tutkimuksessa peruskoulun 8. – 9. luokilla vähintään kerran viikossa koulukiusatuksi joutui yhdeksän  prosenttia ylipainoisista tytöistä, mutta normaalipainoisista vain viisi prosenttia. Pojilla ylipaino ei tässä iässä merkittävästi vaikuttanut kiusaamiseen (8).

Koulukiusaaminen lisääntyy teini-iässä, ja lukuisten tutkimusten mukaan kohdistuu enemmän ylipainoisiin nuoriin. Esimerkiksi Kanadalaisessa tutkimuksessa 11 – 16 vuotiaista nuorista lihavia tyttöjä kiusattiin yli kaksi kertaa ja poikia 33 % useammin kuin normaalipainoisia (9).

Teini-iässä häiriöitä

Toivokaamme että Sofia ja Elias selviävät koulusta ilman kiusaamista. Sen sijaan teini-ikäisinä he tuskin voivat välttää ylimääräisen rasvakudoksen aiheuttamia aineenvaihdunnan häiriöitä. Niiden taustalla on liikarasvan kertyminen vatsaontelon sisälle ja maksaan.

Lasten lihavuuden Käypä hoito suositus listaa useita nuorten ylipainoon liittyviä aineenvaihdunnan muutoksia.

Veren rasva-arvot muuttuvat huonompaan suuntaan: veressä paha LDL-kolesteroli kohoaa, hyvä HDL-kolesteroli laskee, haitalliset triglyseridi-rasvat nousevat. Verenpaine pyrkii kohoamaan. Nämä muutokset eivät vielä tunnu missään, mutta niiden vuoksi myöhemmässä aikuiselämässä sydäninfarktin ja aivohalvauksen vaara suurenee.

Nuoren ylipaino näkyy myös sokeriaineenvaihdunnassa. Verensokeria säätelevän hormonin insuliinin vaikutus heikkenee. Seurauksena on insuliiniresitenssi, minkä vuoksi veren insuliinimäärä nousee. Joskus se johtaa jo teini-iässä tyypin 2 diabetekseen.

Nuorena aikuisena

Jos Sofia ja Elias onnistuisivat laihtumaan lapsuusiässä normaalipainoiseksi, heidän sairastumisvaaransa aikuisena ei olisi sen suurempi kuin normaalipainoisilla lapsilla (10). Valitettavasti tämä ei ole todennäköistä. Suomessa ja muualla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että valtaosalla lapsista – neljällä viidestä –  ylipaino siirtyy aikuisikään (10,11).

Saavuttuaan täysi-ikään Sofia ja Elias ovat saaneet lisää kohtalotovereita. Äskettäin ilmestyneiden tulosten mukaan suomalaisista 18 – 29 vuotiaista miehistä 47 prosenttia on ylipainoisia ja heistä 17 prosenttia on selvästi lihavia. Vastaavat luvut naisilla ovat 35 prosenttia ja 19 prosenttia.

Lukujen perusteella näissä ikäluokissa – aikuisikänsä alkutaipaleella – Suomessa on 330 000 ylipainoista, joista 144 000 selvästi lihavia (12).

Lihavuus vähentää monilla tavoilla Sofian ja Eliaksen mahdollisuuksia hyvään elämään. Heidän kehollinen toimintakykynsä on heikentynyt (13). Lihavuus vaikuttaa myös mielen terveyteen. Hoikkuutta ihannoivassa maailmassa tyytymättömyys omaan kehoon krassaa mieltä. Sofia ja Elias joutuvat todennäköisesti kestämään muiden ihmisten pilkkaa ja huomauttelua painosta. Ei ole mitenkään yllättävää, että lihavuus lisää taipumusta masennukseen (14).

Dieeteillä laihduttelu ja painon jojoilu voivat johtaa häiriintyneeseen syömiseen. Lihavista muutamalle prosentille kehittyy kliininen syömishäiriö – ahmintahäiriö – josta selviämiseen usein tarvitaan psykoterapiaa (15).

Sofian mahdollisuus saada lapsia heikkenee selvästi (16). Jos hän tulee raskaaksi, keskenmenojen vaara on suurempi, kehittyvällä sikiöllä on enemmän rakennehäiriöitä, ja synnytys kestää tavallista pitempään.

Jo lapsuusiässä alkaneet aineenvaihdunnan häiriöt etenevät Sofian ja Eliaksen kehossa (10). Tyypin 2 diabetes ei nuorilla aikuisilla ole enää mikään harvinaisuus (17). Monilla verenpaine on koholla. Lihavilla nuorilla aikuisilla sydän- ja aivotapahtumia ei vielä ole ehtinyt kehittyä, mutta verisuonimuutoksia on jo nähtävissä. Kaulavaltimoiden sisä- ja keskikerroksessa paksuuntumista todetaan kolme kertaa useammin kuin normaalipainoisilla (10).

Sofiaa ja Eliasta uhkaa ennenaikainen sairastuminen moniin muihinkin sairauksiin. Alla oleva taulukko on kirjoituksestani Lihavuus ja 31 sairautta. Luku sairauden perässä ilmoittaa sairastumisriskin suuruuden normaalipainoisiin verrattuna. Lihavuus lisää sairastumisen esimerkiksi diabetekseen 10-kertaiseksi, eteisvärinään ja psoriaasiin kaksikertaiseksi, dementiaan 1,2 kertaiseksi eli 20 prosentilla.

* * *

Olen käyttänyt 5-vuotiaitten Sofian ja Eliaksen tulevien vuosien tarkasteluun tietoja, jotka on kerätty muutamana viime vuosikymmenenä. Voisiko heidän tulevaisuutensa olla valoisampi? Muuttuisiko heidän elämänpiirinsä vähemmän lihottavaksi? Mikään Suomessa ei tällä hetkellä viittaa siihen.

Suomalaisille on 1980-luvulta lähtien laadittu ravitsemussuosituksia ja kannustettu erilaisilla kampanjoilla terveelliseen syömiseen ja liikkumiseen. Näistä huolimatta lihavuus on lisääntynyt. Lihavien lasten määrä kolminkertaistui Suomessa vuosien 1979 – 2005 välillä (18). Viime vuonna julkaistut tulokset kertoivat ylipainoisten suomalaisten aikuisten määrän edelleen kasvaneen.

Lasten lihominen ei ole Jumalan aiheuttama vitsaus eikä väistämätön kohtalo. Lihavuusepidemia johtuu radikaalisti muuttuneesta ruokamaailmasta, joka houkuttelee lapsia syömään ja juomaan liikaa kaloreita. Monessa maassa on lähdetty vähentämään lihottavien ruokien kulutusta verotuksella ja muilla säädöksillä. Suomi on passiivisena seurannut lastensa lihomista.

Britannia on tarmokkaimmin ryhtynyt suojelemaan lapsia kaloripitoisilta elintarvikkeilta. Tavoitteena on puolittaa lasten lihavuusluvut vuoteen 2030 mennessä. Vuosi sitten tuli voimaan tuntuva vero sokeripitoisille virvoitusjuomille. Tällä hetkellä keskustellaan makeisten myynnin kieltämisestä kassoilla. Muutama viikko sitten Lontoon liikennelaitos kielsi lihottavien ruokien mainostamisen liikennevälineissä ja underground asemilla. Tällä hetkellä maassa on käynnissä voimakas kampanja lihottavien elintarvikkeiden mainostamisen kieltämiseksi TV:ssä ja muussa mediassa ennen klo 21. Hankkeella on kansan enemmistön tuki.

Milloin Suomessa herätään?

 

Lähteitä

  1. Mäki P, Lehtinen-Jacks S, Vuorela N ym. Tilastotietoa ylipainoisuuden yleisyydestä saatavilla yhä useammasta kunnasta. Suom Lääkl 2018;73:2336-41.
  2. Ylipaino- ja lihavuusluvut perustuvat seuraaviin tietoihin: Mäki ym. tuloksissa 2-6 v pojista 23,7 % ja tytöistä 13,9 on ylipainoisia, lihavia on 5,3 % ja 2,5 %. Tilastokeskuksen vuoden 2017 tietojen perusteella Suomessa on 2-6 vuotiaita poikia 152 063 ja tyttöjä 145 098.
  3. Vuorela N, Saha M-T, Salo MK. Parents underestimate their child´s overweight. Acta Paediatrica 2010;99:1374-9.
  4. Vanhala ML, Keinänen-kiukaanniemi SM, Kaikkonen KM ym. Factors associated with parental recognition of a child´s overweight status – a cross sectional study. BMC Public Health 2011;11:665
  5. Lopes VP, Stodden DF, Bianchi MM ym. Correlation between BMI and motor coordination in children. J Sci Med Sport 2012; 15: 38–43.
  6. D´Hondt E, Deforche B, Gentier I ym. A longitudinal analysis of motor coordination on overweight and obese children versus normal-weight peers. Int J Obes 2013;37:6-7.
  7. Chojnacki MR, Raine LB, DrolletteES ym. The negative influence of adiposity extends to intraindividual cariability in cognitive control among preadolescent children. Obesity 2018;26:405-11.
  8. Luopa P, Pietikäinen M, Jokela L. Koulukiusaaminen peruskoulun yläluokilla 2000 – 2007. Opetusministeriön julkaisuja 2008:7. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79106/opm07.pdf
  9. Janssen I, Craig WM, Boyce WF, Pickett W. Associations between overweight and obesity with bullying behaviors in school-aged children. Pediatrics 2004;113:1187-94.
  10. Juonala M, Magnussen CG, Berenson GS ym. Childhood adiposiity, adult adiposity and cardiovascular risk factors. N Engl J Med 2011;365;1876-85.
  11. Koskinen J. Lapsuusiän lihavuus uhkaa näkyä tulevaisuudessa sepelvaltimotautina. Suom. Lääkl 2017;72:401.
  12. Tilastokeskuksen vuoden 2017 tietojen perusteella Suomessa on 18-29 vuotiaita poikia 412 176 ja tyttöjä 390 212.
  13. Kaukua J. Terveyteen liittyvä elämänlaatu ja terveys. Duodecim 2006;122:1215-24.
  14. Tyrrell J, Mulugeta A, Wood AR ym. Using genetics to understand the causal influence of higher BMI on depression. Int J Epidemiol 2018;1-5
  15. de Zwaan M. Binge eating disorder and obesity. Int J Obes 2001;25 Suppl 1:551-5.
  16. Koskela-Koivisto T. Lihavuus heikentää lisääntymisterveyttä. Suomen Lääkärilehti 2018;73:2416-20.
  17. Lascar N, Brown J, Pattison H ym. Type 2 diabetes in adolescents and young adults. Lancet Diab Endocrinol 2018; 6:69-80
  18. Kautiainen S, Koivisto AM, Koivusilta L, Lintonen T, Virtanen SM, Rimpela A. Sociodemographic factors and a secular trend of adolescent overweight in finland. Int J Pediatr Obes 2009;4:360-70.

 

 

12 thoughts to “Lihavan lapsen elämä”

  1. Neuvolan käyrätkin ovat aika tiukat. Jos neuvola sanoo että lapsen paino on ylärajoilla ja päiväkodin kokenut hoitotäti sanoo että ihan höpöä, aivan normaali lapsi, niin ketä uskoa?

    1. Hyvä kommentti, joka kuvastaa painoindeksirajojen ongelmia. Johonkin painorajat pitää asettaa, mutta niihin ei tule suhtautua pilkuntarkasti. Jos painoindeksi hieman ylittää normaalin 25, se tuskin vielä vaikuttaa lapsen terveyteen. Neuvolan toteamus ”ylärajoilla” lienee tarkoitettu ohjeeksi seurata painoa, ettei se lähde enempää nousemaan.
      Sofian ja Eliaksen sekä muiden lihavien lasten painoindeksit ovat joskus olleet ”ylärajoilla”, josta paino edelleen jatkoi nousuaan.

  2. Hienosti havainnollistettu ja kirjoitettu blogi hyvinkin tärkeästä aiheesta. Miksiköhän ranskalaisten lasten ylipainoluvut ovat laskussa? Croissanttien ja hedonistisen herkuttelun luvatussa maassa?

    1. Koska siellä syödään pääosin kuitenkin ruokaa ja sitä syödään säännöllisesti (aamupala, lounas ja päivällinen, ei jatkuvaa snäkkäilyä kuten Suomessa). Ranskalaiset oppivat jo pienestä kuuntelemaan kehon vinkkejä kylläisyydestä, arvostetaan kasviksia, hidasta syömistä perheen parissa ym. Jos herkutellaan, on se pieni viipale kakkua tai juu se yksi croissant päivässä. Täällä esim. lasten synttärikekkerit ovat menneet ihan överiksi. Siitä tulee se ns. ”normaali malli” myös herkuttelulle. Juuri viime pe mietin asiaa lasten urheilutapahtumassa, jossa myytiin metrilakua 12 kpl kympillä, kun yksi sai oli kaikkien pakko saada. Se oli ihan mieletön, n. kilon mättö sokeria, eihän se ole kenellekään järkevää. Mikä ja kenellä on tässä eettinen vastuu? Mietin..

  3. Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Sisätautilääkärinä tiedän, että ylipainoepidemia on merkittävä ongelma, joka altistaa lukuisille kansataudeille ja lyhentää monen ihmisen elinikää, huonontaa elämänlaatua, aiheuttaa työkyvyttömyyttä ja terveydenhuoltojärjestelmälle valtavia kustannuksia. Yhtä lailla olen vuosikymmeninäni praktiikassa huomannut, kuten sinäkin aikaisempien kirjoitustesi perusteella, että ilman kunnollisia tukitoimia yksilön vastuuttaminen omasta ylipainostaan ei harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta aiheuta muuta kuin syyllisyyttä ja pahaa mieltä ja ehkä painon sahaamista edestakaisin. Nykyiset elintavat ja -ympäristö ovat vain liikaa menneinä vuosituhansina geeniperimänsä perusteella niukkuudessa selviämään valikoituneille ihmisille. Suuri kiitos siksi, että ratkaisuehdotuksesi ylipaino-ongelmaan pureutuvat yhteiskunnan toimiin! Toivottavasti kaikki lukijat huomaavat tämän myös.

    Tämä erityisesti siksi, että anoreksiasta toipuvan nuoren äitinä ja syömishäiriöpotilaiden omaisten vertaistukiryhmän yhtenä moderaattorina kipeästi tiedän, mitä puhe ylipainosta voi lapselle tehdä. Oma tyttäreni ei missään vaiheessa ollut varsinaisesti ylipainoinen, mutta neuvolan ja koulun seurannoissa paino oli +1 -+2 käyrällä. Suru oli silmissä terveydenhoitajalla käynnin jälkeen, kun tunteeksi jäi se, että on jotenkin erilainen ja epäkelpo, vaikka kotona yritettiin sanoa, että olet kaunis ja rakas ja ihmiset ovat erilaisia ja kasvavat eri tahdissa. Sitten teini tuli tietoiseksi ympäristön tilasta ja ”terveellisempi” vegaanius laski painon samalle tasolle kuin kavereilla. Mutta laihtuminen jatkui ja totuus selvisi. Olimme onnekkaita, kun voimme satsata perhepohjaiseen hoitoon ja nyt vuotta myöhemmin paraneminen on hyvin käynnissä.

    Vaikka sisätautilääkäri olenkin, olin ennen omakohtaista kokemusta häpeällisen huonosti perehtynyt syömishäiriöihin. Helposti niitä pitää teinien muotioikkuina, huomion tavoitteluna, miksi ihmeessä eivät vaan syö? Anoreksia on kuitenkin erittäin vakava sairaus, noin 6% sairastuneista kuolee ja puolella sairaus kroonistuu. Keskimäärin sairastaminen kestää kuusi vuotta. Tosin toivottavasti Suomessakin perhepohjainen hoitomalli yleistyy, koska sillä saavutetaan parempia hoitotuloksia. Merkittävä osa sairastuvuudesta johtuu geneettisestä alttiudesta, ja sitten jokin ympäristön tekijä, ulkonäköä painottava harrastus, kriisi, kiusaaminen, terveydenhoitajan varomaton kommentti, laukaisevat syömishäiriön. Kukaan syömishäiriöön sairastunut ei itse ole valinnut sairauttaan eikä se myöskään ole vaativien vanhempien aiheuttama. Kyseessä on toki mielenterveyden sairaus, mutta kun ravitsemustila huononee riittävästi, niin myös aivojen biologia muuttuu. Sairaudentunne potilailta puuttuu täysin, ja siksi paraneminen ei voi olla heidän omalla vastuullaan. Jokainen perhe jota anoreksia koskettaa tietää, että sen jälkeen kaikki on toisin, vuosikausia parhaasta nuoruudesta voi kulua henkihieverissä sairaalassa, vanhempi voi joutua jäämään pois työstä, ilman kunnollista tukea pahimmillaan perheet hajoavat. Moni antaisi toisen kätensä entisestä huolettomasta elämästä ja lihavasta lapsesta. Lisää erinomaista luettavaa syömishäiriöstä löytyy netistä esim. maudsleyperheet-hakusanalla

    Mainitset ylipainon altistavan ahmintahäiriölle. Tämä on totta, mutta syy-seuraus-suhde kulkee mutkan kautta. Ylipainoiset eivät ole ylipainoisia koska ovat ahmatteja, vaan ahmintahäiriö on seurausta heidän epätoivoisista laihdutusyrityksistään. Ahmintahäiriö pahenee huomattavasti syömisen rajoittamisesta; kun nälkä käy ylivoimaiseksi kompensoidaan sitä ahmimalla. Seuraa itseinho ja uusi rajoittaminen ja kierre syvenee. Ahmintahäiriöstä paranemisen avain on rajoittamisen lopettaminen. Laihduttamisesta luopuminen ja säännöllinen tiheä syöminen lopettaa ahminnan ja johtaa todennäköisemmin laihtumiseen kuin toistuvat laihdutusyritykset. Ja vaikka paino ei muuttuisikaan niin mielenterveys ja omanarvontunne säilyvät. Lisäksi kannattaa muistaa, ettei läheskään kaikilla ylipainoisilla ole heitä itseään tai yhteiskuntaa kuorimittavia liitännäissairauksia, ja myös normaalipainoiset sairastuvat geeniensä ja elintapojensa yhdistelmän altistamina syntyviin sairauksiin.

    Kaikista näistä syistä johtuen olisi mielestäni toivottavaa puhua terveellisistä elintavoista ja ruokailutottumuksista ja lakata kokonaan tuijottamasta ihmisten painoa. Toivottavasti voimme samaan aikaan vähentää sekä metabolista oireyhtymää että syömishäiriötä eri ilmenemismuotoineen.

    Golden, N. H., Schneider, M., & Wood, C. (2016). Preventing Obesity and Eating Disorders in Adolescents. Pediatrics, 138(3), e20161649–e20161649. https://doi.org/10.1542/peds.2016-1649

    1. Kiitos tärkeiden näkökohtien esille tuomisesta!

  4. Tähän ongelmaan pitäisi Suomessakin puuttua samaan malliin kuin Britanniassa. Aikaisemmilla menetelmillä kuten lapsille huomauttelulla saadaan vain aikaan elinikäiset traumat. Olen itse siitä hyvä esimerkki. Koko lapsuuteni painoindeksini oli yläkäyrillä, esimerkiksi 12-vuotiaana olin 156cm pitkä ja painoin 56kg. Olin kaksi kiloa ylipainoinen. Tämä selvisi minulle aikuisena kun löysin vanhan terveydenhoitajan todistuksen vanhempieni luota. Olin todella yllättynyt lukemista, sillä olin lapsena pitänyt itseäni ihan hirveän lihava ja kelvottomana, 12-vuotiaana ei todellakaan tuntunut että olen muutaman kilon ylipainoinen, vaan että olen ihan todella lihava. Sellaisen kuvan olin saanut terveydenhuollolta. Nyt olen satakiloinen aikuinen, eikä tunnu missään, kun lapsesta asti on kokenut olevansa lihava, niin myöhäisemmässä teini-iässä tapahtunut lihominen ei tuntunut henkisesti missään. Olinhan ollut jo aikaisemmin kelvoton. Lihavan lapsen identiteetti on näin 30-vuotiaanakin niin tiukassa, että tämän blogikirjoituksenkin lukeminen sai traumat pintaan, vaikka sen sanomahan on ihan erinomainen. Toivottavasti useammat maat seuraisivat Britannian esimerkkiä ja muuttaisivat ruokaympäristöä parempaan suuntaan.

  5. Hyvä kirjoitus. Jäin kyllä miettimään, millainen saattaa olla syömähäiriön, kuten anoreksian uhka mikäli lapsen painoon puututaan liian painokkaasti. Osaavatko terveydenhoitajat koulussa ja neuvolassa esittää huolensa lapsen kohonneesta painosta asialliaesti, aiheuttamatta lisää ongelmia?

    1. Tärkeä kommentti! Lapselle ei kotona pitäisi mainita ylipainosta vaan puhua terveellisestä ruuasta. Terveydenhoitajille ollaan laatimassa ohjeita siitä, miten lasten ylipaino tulisi ottaa tavalla, ettei lapsi ryhdy liikaa kiinnittämään huomiota painoonsa.

  6. Hieno kirjoitus ja hyvin tarpeellinen. Milloin saadaan nuo ohjeet terveydenhoitajille?

  7. Juuri myös uutisoitiin tutkimuksesta miten ultraprosessoitu ruoka lihotti herkemmin kuin prosessoimaton.
    Tässä ainakin kaksi mahdollista perustetta miksi ultraprosessoitu ruoka lihotti enemmän:

    Lisättyä sokeria oli näissä ∼54% versus 1%, respectively ja
    ratio of omega-6 to omega-3 fatty acids (∼11:1 versus 5:1).

    Tuo lisätty sokeri nostaa nopeammin sekä verensokeria että insuliinitasoja, jolloin vähäinenkin energiaylijäämä muuntuu heti varastorasvaksi ja verensokerin nopea lasku taas luo painetta syödä heti jotain korvaavaa.

    Sitten tiedetään, että omega-6 rasvahapot eivät anna solutasolla kylläisyyssignaalia ja houkuttavat sitä kautta syömään enemmän.

    Tuo kuvaus nuorten riskeistä on hyvin uskottava ja pelkona on vähän sama ilmiö kuin Okinawalla, jossa amerikkalainen ruokavalio tuli nuorison suosioon ja sitten 70 vuotiaat vanhemmat hautasivat 50 vuotiaita lapsiaan. Suomessa on valitettavasti seuraava kauhuskenaario ihan mahdollinen, että jonkin ajan kuluttua 60-70 vuotiaat ovat hautaamassa 80-100 vuotiaita vanhempiaan samalla, kun ovat lastensa kanssa samoissa dialyysi-, amputaatio- ja verkkokalvojen laserointijonoissa. Lisäksi pelkona on, että jonot kasvavat merkittävästi nopeammin kuin purkautuvat. Kun tällä hetkellä diabeetikkojen kokonaishoitotarve kasvaa luokkaa 100 milj. euroa/vuosi, niin on hyvin iso todennäköisyys, että tuota tarvetta ei tulla täyttämään vaan se jää joiltain osin vajaaksi. Kun vielä tietää poliittisen päätöksenteon periaatteet, niin säästöt kohdistuvat ennakoivaan hoitoon kuten hoitovälineisiin ja tämä vain kasvattaa tulevia haasteita.

Comments are closed.