Mieltäni ovat ällistyttäneet 60 vuotta sitten pidetyt laihdutusluennot. Miten ihmeessä Lihavuuden vastustamisyhdistyksen massaopetuksella saatiin yhtä hyviä laihtumistuloksia kuin tämän päivän ammattitaitoisella ohjauksella?
Lihavuuden vastustamisyhdistys
Yhdistyksen perustivat 1950 suomalaiset lääkärit raatimies Yrjö Similän johdolla ehkäisemään ylipainosta johtuvia sairauksia. Yhdistys julkaisi 1960 kirjan Kuta pitempi vyö – sitä lyhempi elämä (1). On vaikea kuvitella arvovaltaisempaa kirjoittajakuntaa: 26 kirjoittajan joukossa on 16 professoria, joista viisi tunnettuja ulkomaalaisia asiantuntijoita.
Tuolta ajalta ei ole luotettavia tilastoja lihavuuden yleisyydestä, mutta yhdistyksen kirjassa annetaan joitakin tietoja. Liikalihavuus oli sodan aikana ja sen jälkivuosina harvinaisuus, mutta syksyllä 1948 säännöstelyn päätyttyä tilanne nopeasti muuttui. ”Läskiä ja voita alkoi olla enemmän… Sokeri joka vielä vuosisadan vaihteessa oli melkein apteekkitavaraa, on aivan yleinen ravintoaine ja sen kulutus hipoo maailmanennätyslukuja”. Seurauksena tästä oli, että ”Suomen kansa rupesi ähkymään ja puhkumaan.”
Myöhemmin tehdyn Gallup-kyselyn perusteella kolmannes naisista ja 14 % miehistä ilmoitti olevansa lihavia.
16 dieettiviikkoa ja luentoja
Lihavuuden vastustamisyhdistys järjesti vuodesta 1958 alkaen muutaman vuoden ajan laihdutuskursseja. Niihin etsittiin ylipainoisia lehti-ilmoituksilla, joissa taattiin kahdeksan kilon laihtuminen.
Ilmoittautuneista koottiin 20 – 30 hengen ryhmiä, jotka osallistuivat luennoille kerran viikossa neljän kuukauden ajan. Luentokurssin hinta oli 8 000 markkaa (195 euroa). Useimmat pidettiin Helsingissä ja Turussa, mutta kursseja oli myös muissa kaupungeissa.
Opetusta antoi tehtävään koulutettu sairaanhoitaja, joka piti luentoja lihavuuden ongelmista ja ravinnosta. Luennoitsijoina oli myös muita asiantuntijoita, mm. tunnettu ravitsemustutkija Osmo Turpeinen. Osallistujat punnittiin jokaisella kerralla.
Laihdutus toteutettiin 900 kilokalorin dieetillä: päivässä lihaa, kalaa, maksaa tai munia yhteensä 200 g, piimää tai kuorittua maitoa 5 dl, vihanneksia 300 g, hedelmiä tai marjoja 200 g, leipää 45 g, voita 10 g ja monivitamiinivalmiste. Ihan käypä low calorie diet, jo silloin ravitsemuksesta tiedettiin paljon.
Seurantatutkimus 3 vuotta myöhemmin
Vuosina 1958-59 laihdutusluennoilla oli 386 osallistujaa, melkein kaikki naisia, jotka laihtuivat keskimäärin 10,6 kiloa. Hajonta oli suuri, 0 – 40 kiloa. Luvatun kahdeksan kilon laihtumisen saavutti 70 % osallistujista.
Keskimäärin kolmen vuoden kuluttua luennoista lääkäri Martti Kotilainen otti yhteyttä niihin 269 osallistujaan, jotka kurssin lopussa olivat laihtuneet vähintään kahdeksan kiloa (2). Kyselyyn vastasi 160 osallistujaa (60 %), jotka ilmoittivat painonsa. Sen perusteella Kotilainen jakoi laihduttajat neljään ryhmään:
- Paino sama tai alempi 20 %
- Paino noussut vähemmän kuin puolet kurssin lopun tuloksesta 42,5 %
- Paino noussut enemmän kuin puolet, mutta jäänyt alle lähtöpainon 22,5 %
- Noussut lähtötasolle tai ylemmäs 15 %.
Tulosten mukaan yli 60 % vastanneista oli onnistujia. Kolme vuotta laihduttamisen jälkeen heidän painonsa oli viitisen kiloa tai enemmän alkupainoa alempi. Viidesosa heistä oli onnistunut pitämään laihdutetun painonsa tai laihtumaan lisää.
Tulosten luotettavuutta heikentää se, että puuttuvien 40 %:n tietoja ei ole käytettävissä. Vastaamattomien joukossa on voinut olla enemmän huonon tuloksen henkilöitä. Vaikka olettaisimme kaikkien vastaamatta jättäneiden olleen epäonnistujia, 160 onnistuneen osuus vähintään kahdeksan kiloa laihtuneista olisi edelleen yllättävän suuri 41 %.
Painonhallinnan ohjaus on nyt kehittyneempää
Luennot eivät ole erityisen tehokas opetusmenetelmä. Pitkän lääkäriurani aikana en ole kuullut, että enää missään olisi järjestetty painonhallinnan luentokursseja. Vuosikymmeniä ohjausta on annettu pienemmissä ryhmissä. Silloin on mahdollista ottaa huomioon ohjattavien yksilöllisiä tarpeita, tehdä ryhmätöitä, keskustella yhdessä ja oppia muiden ryhmäläisten kokemuksista.
Ohjausmenetelmänä on 1970-luvulta lähtien ollut cognitive behavioral therapy (tiedollinen käyttäytymisterapia), jossa ravitsemustiedon lisäksi keskitytään muuttamaan syömis- ja liikuntatottumuksia (3,4). Keskustelun aiheita ovat mm. itsen tarkkailu, tavoitteiden asettaminen ja ympäristön houkutusten kontrollointi. Usein ohjausta annetaan pitempään kuin neljä kuukautta, ohjauskäyntejä voidaan venyttää vuoteen asti.
Handbook of Obesity -kirjan artikelissa on analysoitu 17 ”largest and longest” tutkimusta, joissa on selvitetty behavioral therapyn pitkän ajan tuloksia (4). Koulutettujen ohjaajien vetämien painonhallinnan ryhmien 2 – 3 vuoden tulos on ollut keskimäärin kuusi kiloa alempi kuin alussa. Suomalaisessa tutkimuksessa noin kolmen vuoden seurannassa keskimääräinen laihtumistulos oli viiden kilon luokkaa (5)
Miksi alkeellisilla luennoilla 60 vuotta sitten saavutettiin tuloksia, jotka eivät merkittävästi poikkea paljon kehittyneempien hoitojen tuloksista?
Kaloriturvallisempi elinympäristö
Laihduttajat elivät silloin aivan erilaisessa maailmassa kuin nyt. Laihdutusluentojen aikaan ruokakaupat näyttivät tällaisilta.
Myytäviä tuotteita oli vähäinen murto-osa nykyisestä. Tämän päivän supermarketin makeisosastossa on enemmän valinnanvaraa kuin koko ruokakaupassa laihdutusluentojen aikaan. Asuntoani lähellä sijaitsevan ruokamarketin makeisosaston 120 hyllymetristä vain osa mahtuisi tuon ajan ruokakauppaan.
Laihdutuskurssilaisten kaupoista puuttuivat kokonaan perunalastut, juustopallot ja muut energiatiheät suolaiset naposteltavat. Samoin oluet, täysmehutölkit ja energiajuomat. Elintarviketeollisuuden ”autuuden pointti” -osaaminen oli lapsen kengissä. Energiatiheitä aterioita myyviä hampurilaisravintoloita ja pitserioita ei ollut. Kioskeja oli mutta ei nykyisten R-kioskien kaltaisia, joihin poikkeava asiakas joutuu välittömästi houkuttelevien energiatiheiden tuotteiden ympäröimäksi. Tuon ajan laihduttaja ei altistunut suurten pakkausten kaloreille. Virvoitusjuomapullon koko oli 1/3 litraa, karkkipussien 100 g.
Laihdutusluentojen aikaan ruokien ylikulutusta hillitsi myös hinta. Silloin ruoka haukkasi kotitalouksien kulutusmenoista melkein kolmasosan, nyt enää hieman yli 10 prosenttia.
Kaloreiden kulutuspuolellakin oli erilaista. Suomessa oli 60 vuotta sitten 180 000 henkilöautoa, nyt 2 700 000.
Ilman informaatiohälyä
Lihavuuden vastustamisyhdistyksen aikaan luentokurssilaiset saivat rauhassa keskittyä toteuttamaan asiantuntijoiden antamia ohjeita.
Silloin ei ollut kirjoja, jotka neuvovat syömään veriryhmän mukaan (6), parantamaan terveyttä pH-antiage-detox -dieetillä (7), polttamaan rasvaa nopealla aineenvaihdunnalla (8) jne. Ei ollut internetin ”asiantuntijoita” väittämässä, että rasvassa on kevytkaloreita, insuliini lihottaa, verensokerin vuoksi pitää syödä tiheään, kalorittomat makeutusaineet lihottavat jne.
Luentokursseilla laihduttajat punnittiin, mutta viime aikoina TV-lähetyksissä on kehotettu ylipainoisia heittämään vaaka roskikseen. On jopa esitetty, että laihduttaminen pitäisi lopettaa kokonaan.
Lihavuuden vastustamisyhdistys takaisin!
Yhdistystä olisi kipeästi tarvittu 1980-luvulla lihavuusepidemian käynnistyessä, mutta silloin se oli enää haalistunut muisto ihmisten mielessä. Yhdistyksen toiminta alkoi hiipua sen perustajan Yrjö Similän kuoltua vuoden 1961 lopulla.
Tähän mennessä lihavuusepidemia on lakaistu maton alle. Mikään taho Suomessa ei ole ryhtynyt ajamaan lihavuuden ehkäisyä. Mikä olisi ollut ylipainon kehitys Suomessa, jos Lihavuuden vastustamisyhdistys olisi toiminut meidän päiviimme asti? Samalla arvovallalla ja draivilla kuin 60 vuotta sitten.
Lihavuusepidemian alkaessa yhdistykselle olisi nopeasti valjennut, etteivät laihdutusluennot olisi riittäneet.
Jo yhdistyksen vuoden 1960 kirjassa mainitaan lihavuuden syistä: ”Suurin syy on kuitenkin ympäristön ja muiden sosiaalisten tekijöiden vaikutus. Ruoan esteetön saanti vuosia kestäneen puutteen jälkeen on voimakas sielullinen houkutus, varsinkin jos elintarvikkeet asetetaan edustavasti näytteille ja jos niitä mainostetaan paljon.” Kirjassa myös todetaan: ”On korkea aika yhteiskunnan ja valtion taholta suunnitella elintarvikepolitiikkaa, joka edistäisi kansan terveyttä eikä sairautta”.
Yhdistys olisi suunnannut energiansa Suomen päättäjiin. Ehkä jo vuosituhannen vaihtuessa maassa olisi tullut voimaan lakeja ja säädöksiä, joilla ryhdyttiin vähentämään lihottavien elintarvikkeiden kulutusta. Niiden ansiosta visio vuoden 2030 ruokakaupasta olisi toteutunut parikymmentä vuotta aikaisemmin.
Viime vuonna julkaistujen Finterveys-tutkimuksen tulokset olisivat olleet aivan toisenlaiset. Lihavuuden yhä nousevien lukujen sijasta olisimme saaneet kuulla, että Suomi maailman ensimmäisenä maana on onnistunut kääntämään lihavuusluvut selvään laskuun.
Lihavuuden ehkäisyn lisäksi yhteiskunnan toimenpiteet kaloreiden kulutuksen vähentämiseksi auttaisivat laihduttajia. Nyt laihduttajat yrittävät – huonolla menestyksellä – pysyä alemmassa painossa siinä samassa ruokaympäristössä, joka heitä oli lihottanut. Lihottavien elintarvikkeiden houkutusten vähentäminen auttaisi laihduttajia parempiin tuloksiin.
Kirjallisuutta
- Kuta pitempi vyö – sitä lyhempi elämä. Ajattelemisen aihetta ja neuvoja liikapainoisille. Lihavuuden vastustamisyhdistys ry. Helsinki Kauppiaitten kustannus Oy 1960.
- Martti Kotilainen: Group therapy for obesity. A study of results obtained at weight reducing courses in Finland. Ann Med Intern Fenn 1963;52:155-61.
- Alomoradi M, Abdolahi M, Aryan L ym. Cognitive behavioral therapy for treatment of adult obesity. Int J Med Rev 2016;3:371-9.
- Wing RR. Behavioral approaches to the treatment of obesity. Kirjassa Textbook of obesity, volume two. CRC Press 2014, s. 131-143.
- Borg P, Fogelholm M, Kukkonen-Harjula K. Food selection and eatng behaviour during weight maintenance intervention and 2-y follow in obese men. Int J Obes 2004;28:1548-54.
- D´Adamo PJ, Whitney C. Syö oikein tyyppisi mukaan. WSOY 2010.
- Gustafsberg J. Jutan energisoiva dieettikirja. WSOY 2016
- Pomroy H. Nopea aineenvaihdunta. Syö hyvin ja polta rasvaa. Readme.fi 2017.
Ilmoittaudun jäseneksi ! Slogan on erinomainen tänäkin päivänä: ”Kuta pitempi vyö – sitä lyhempi elämä”. Voi olla, että silloin ei vielä tiedetty vyötärönympäryksen kertovan sisäelinrasvoittumisesta -ja sitä kautta metabolisesta häiriöstä, insuliini resistenssistä.
Viittaat myös aiempaan ”insuliini ei lihota” -kirjoitukseesi. Siitä kirjoituksesta jäi pari dynaamista seikkaa vähemmälle huomiolle. Ensinnäkin, diabeetikko TD1 ilman insuliinia ei voi varastoida mitään energiaa ja kuihtuu ja laihtuu. Ruiskautus insuliinia ”normalisoi”. TD1 on rankka oikokeino painonhallintaan; pienennä insuliiniannosta ja se helpottuu. Uskon tämän olevan riidatonta tietoa.
”Insuliinihuippu kestää pari tuntia, minkä jälkeen sen määrä asteittain laskee matalalle perustasolle.” Ongelma kehittyy prosessinomaisesti pitkän ajan kuluttua, jolloin huippu sekä kasvaa että ”pari tuntia laskee asteittain” lisääntyykin kolmeksi-neljäksi tunniksi.
”On äärimmäisen järkevää, että (aterian jälkeinen nousu-) insuliini väliaikaisesti katkaisee rasvahappojen siirtymisen rasvasoluista vereen.” Kyllä vain, mutta jos ”väliaika” koko ajan pitenee, samalla kun insuliinin nousugradientti paisuu, niin -> rasvahapot lukittuvat soluvarastoihin. Et pääse niihin käsiksi. Onneksi voit syödä, sillä kehosi tarvitsee energiaa -tiheään. Välipala on uudehko keksintö, kerroinko juuri sen lyhyen syntyhistorian?
”Koko vuorokauden katsannossa hiilihydraatit eivät suinkaan estä rasvan palamista.” Hiilihydraatit stimuloivat insuliinin, joka estää rasvavarastoihin pääsyn. Jos estäminen keskiajalla tai edes keskellä 1900 lukua oli oskilloivaa 2h+2h+2h = 6h ja nykyään 3h+3h+3h+3h+3h eli 15h ateriatiheyden mukaan, niin ollaan koko valoisa päivä ”varastointimoodissa”. Yöllä päästään sitten purkamaan ja polttamaan rasvavarastoja. Mutta jääkö päivän balanssi sittenkin ”muutaman molekyylin plussalle” hormoonin aiheuttaman epätasapainon takia?
”Jos kaloreita jatkuvasti tulee sisään ylimäärin, rasvahappoja virtaa rasvakudokseen enemmän kuin sieltä takaisin.” Tämähän on totta, ja edellä on pohdittu hieman ”miksi” näkökulmaa.
”Rasvassa on kevytkaloreita”. No ei ole, mutta rasvan preferoiminen tarkoittaa hiilarin syrjimistä. Parhaimmillaan pääsy rasvavarastoihin mahdollistuu, jolloin syöty+varastosta haettu rasva tuottaa kehon tarvitsemaa energiaa ja korvaa syömistä. Huom, tämä ei toteudu yhdistämällä rasva+sokeri, koska sokeri aiheuttaa molempien saattelun varastoon.
”Myytäviä tuotteita oli vähäinen murto-osa nykyisestä.” Ruskeasuolla asuneena kiva nähdä vanha kuva kaupan vähäisistä valikoimista. Nykyään kaupassa käydessä en voi välttyä mielleyhtymältä, että suurin osa tuotteista on (minulle) ravinnoksi kelpaamatonta. Uskaltaisin väittää, että tämä asenne olisi monelle muullekin terveellinen.
Miten ihmeessä Lihavuuden vastustamisyhdistyksen massaopetuksella saatiin yhtä hyviä laihtumistuloksia kuin tämän päivän ammattitaitoisella ohjauksella?
Tämä vaatisi pitkää pohdintaa, mutta mikä onkaan muuttunut 1960 -luvulta tähän päivään:
– margariinin suosio kasvoi 1970 eteenpäin, kun mirrirasvat saatiin eliminoitua niistä (lue: PUFA omega-6 rikkaat rasvat)
– kasviöljyjen tai oikeammin siemenistä puristettujen öljyjen suosio kasvoi mm. rypsiöljyn myötä (lue: PUFAt). Niiden teollinen käyttö on räjähtänyt valmisruo’issa.
– fruktoosi nousi vähemmistösokerista enemmistösokeriksi 1980 esim limppareista. Jos fruktoosi moduloi muiden ruoka-aineiden vaikutuksia, niin pienikin muutos on huonompi yhteisvaikutus (asiaa käsitelty mm. tässä blogissa).
– sokerin ja hiilareiden kokonaiskulutus ja -kuormitus kehossa on noussut (tilastodataa)
– ravitsemusohjeet ovat rohkaisseet ”hyvien hiilarien” ja PUFA -rasvojen kasvua, ja näin myös tapahtunut. (tilastodataa)
– Tekisi mieli erikseen spekuloida, että PUFAn lisäämä insuliinisensitiivisyys (solut ottavat pienelläkin stimulaatiolla varastoon energiaa, jopa yli tarpeen) on edistänyt ihmisten varastointimoodia, ja seurannut ”nälkä” on tyydytetty hiilarein, alati tihenevin naposteluvälein. (spekulointiani)
Lihavuuden vastustamisyhdistyksen tulisi huomioida lisääntynyt tieto ja puuttua juurisyihin eli syöntitottumuksiin. Kalorirajoitus ”juustohöylällä” ei sitä vielä tee.
JR
Kiitos perusteellisista aineenvaihdunnan pohdinnoista. Loppujen lopuksi ratkaisevaa on se, miksi niin helposti syömme ja juomme kaloreita enemmän kuin tarvitsemme. Tämän on tunnettu hollantilainen ravitsemuksen tutkija Martijn Katan on mielestäni osuvasti. Hän toteaa etteivät hiilihydraatit ja rasvat lihota. Hän luettelee aivan muita syitä: ”Obesity is caused by foods that are tasty, attractive, cheap, convenient, and present 24/7.”